Sijoitettu lapsi koulussa
Tietoa Paimion Sisukas-toimintamallista.
Paimion sijoitettujen lasten koulunkäynnin palvelupolkua on kehitetty moniammatillisesti yhteistyössä Pesäpuu ry:n ja Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeen kanssa.
Sijoitetun lapsen tuki toteutuu parhaiten, kun ympärillä olevat aikuiset toimivat samansuuntaisesti, yhteisymmärryksessä ja tieto kulkee eri tahojen välillä. Heti sijoituksen alkuvaiheessa on tärkeää sopia yhteistyöstä ja selvittää lapsen tarvitsema oppimisen ja koulunkäynnin tuki.
Vaikka lapsi tai nuori asuu Paimiossa, hänen asioistaan vastaa oma sosiaalityöntekijä lapsen kotikunnan hyvinvointialueelta. Sijaishuollon myötä lapsi voi siis asua myös toisella hyvinvointialueella (asuinkunta).
Paimion Sisukas-työskentelymalli on sijaishuollon sosiaalityön ja koulun yhteistyömalli sijaishuollossa olevien lasten koulunkäyntiin. Alla on prosessikuvaus toimintamallista Paimiossa. Palavereissa lapsi tai nuori, hänen ajatuksensa ja tarpeensa, ovat keskiössä.
Paimioon toisesta kunnasta sijoitettavan lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä kokoaa sijoitetun lapsen tiedot yhteistyössä sijoitusyksikön edustajan kanssa SISUKAS-tiedonsiirtolomakkeelle . Lomake lähetetään sähköpostitse Sisukas-opettajalle (Paimionmarkin ja Veikkarin yksiköihin sijoitetut) tai Sisukas-tiimille (muut lapset, osoite sisukas@paimio.fi). Sisukas-opettaja tai -tiimi aloittaa aloittaa alkukartoituksen ja järjestää aloitustapaamisen.
Jos koululle tulee tieto uudesta sijaishuoltopaikkaan (lastensuojeluyksikkö tai perhekoti) sijoitetusta koululaisesta, koulu ohjaa täyttämään lomakkeen.
Lapsen oma sosiaalityöntekijä ilmoittaa lapsen kouluun. Yläkouluikäiset ja Veikkarissa tai Paimionmarkissa opiskelevat ilmoitetaan Vistan koulun koulusihteerille, alakouluikäiset koulutoimistoon.
Lastensuojeluyksiköihin siirtyvien lasten osalta Sisukas-yhteyshenkilöinä toimivat yksiköiden opettajat. Sisukas-lomakkeen voi lähettää suoraan opettajalle, eikä erillistä lähetystä sisukas-sähköpostiin tällöin tarvita.
Kysy lisätietoja!
Kaisa Alsi, koordinoiva erityisopettaja
kaisa.alsi@paimio.fi / sisukas@paimio.fi
p. 02 474 5134
Veikkarin yksikön opettajat
- Arto Kuosmanen arto.kuosmanen@paimio.fi, p. 02 474 5404
- Kaisa Hellsten kaisa.hellsten@paimio.fi, p. 050 4785003
Paimionmarkin yksikön opettajat
- Sara Neulanen sara.neulanen@paimio.fi, p. 050 440 9103
- Antti Vuori antti.vuori@paimio.fi, p. 02 474 5398
Video Tuki oikeasta paikasta
Tuki oikeasta paikasta (TOP) –hanke kehitti lastensuojelua monialaisesti Länsi-Suomessa v. 2020–2022. Hanke oli yksi Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamasta viidestä kansallisesta lastensuojeluhankkeesta.
Video: Tussitaikurit Oy / Marker Wizards Ltd.