Siirry sisältöön

Matematiikkaa Espanjassa

27.2.2023

4 vrk ajoa reipasta tahtia Monfortesta Ouluun (n. 4600km), talviloman viettoa ja takaisin oman tutun sorvin ääreen. Ensimmäinen työpäivä tänä vuonna takana Paimion lukiossa. Mukava oli palata tuttuun ympäristöön, vaikka vielä on pitkän reissun jäljiltä sekalaiset fiilikset. Uusien opintojaksojen suunnittelun ja oppituntien lisäksi työtä teettää vielä projektiin liittyvien kyselyjen koonti ja loppuraportin teko. Tulee samalla kerrattua mitä viimeisten viiden kuukauden aikana tulikaan tehtyä. Ja pitäähän aikaa löytää vielä espanjan opiskelun ja padelinpeluun jatkamisellekin.


Erasmus-hanke on EU:n rahoittama. Vastaan kuitenkin itse kaikista tämän sivun teksteistä. Alla linkkien takana enemmän hankkeesta ja lisää päiväkohtaisia juttujani löydät täältä.
Ritva Alasmäki,
matematiikan opettaja Paimion lukiosta

Erasmus+

  • Hankkeen nimi: Osallisuutta lisäävien opetusmenetelmien kehittäminen matematiikassa

    Hankkeen tavoitteet:

    Koulun kansainvälisen yhteistyön ja toiminnan syventäminen.

    Koulumme hankkeet ovat tähän asti olleet lähinnä opiskelijoiden liikkuvuuksia ja tässä hankkeessa laajennetaan kansainvälistä toimintaa enemmän myös opettajien väliseen vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan. Kielitaidon kehittäminen on tärkeä osa tätä vuorovaikutusta.

    Opiskelijan osallisuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen oppimisprosessissa.

    Meillä pandemia-ajan etä- ja hybridiopiskelu on osin passivoittanut opiskelijoita ja kynnys osallistua vuorovaikutteiseen opetukseen on kasvanut. Digitaalisuus on tuonut paljon myönteisiä asioita osallisuuteen esimerkiksi etäkoulussa tehdyt ryhmätyöt yhteisellä alustalla, mutta tuonut myös vähemmän osallistavaa ”yksinäistä puurtamista” koneen parissa. Tämän myötä opiskelijoiden hyvinvointi on laskenut, jonka olemme havainneet omissa kyselytutkimuksissamme pandemia-aikana. Tavoitteena on löytää erilaisia opetusmenetelmiä, jotka tukevat opiskelijoiden osallisuutta ja vuorovaikutusta. Haemme opetusmenetelmiä, joissa oppijoiden osallisuus ja digitaalisuus yhdessä tukisivat oppimisprosessia ja lisäisivät myös hyvinvointia.

  • Opetuksen tai oppituntien vertailu ei ole hankkeen ideana. Opetusmenetelmiä mietittäessä eroavaisuudet kuitenkin nousevat esille. Esimerkiksi tietokoneen käyttö ja oppitunnin pituus.

    Tarkoitus on paikallisen opettajan kanssa suunnitella ja toteuttaa erilaisia opiskelijalähtöisiä opetusmenetelmiä, myös tietokoneita hyödyntäen.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

  • Koulussa on yläluokat ESO 1-4 ja lukio BAC 1-2. Eli yläkoulu on 4 vuotta ja lukio 2 vuotta.  ESO4-luokan opiskelijat vastaavat iältään meidän lukion ykkösluokkalaisia.

    Koulussa on reilut 300 opiskelijaa ja luokkakoko on noin 20.

    Koulupäivä alkaa klo 8.45 ja päättyy klo 14.15 (maanantaisin tunteja on pitempään). Oppitunnin pituus on 50min ja niiden välillä opettajat siirtyvät seuraavaan luokkaan, varsinaista välituntia ei ole. Keskipäivällä on 30min tauko.

     

     

     

     

  • Monforte löytyy Galician maakunnasta. Tasainen alue vuoristen seutujen välissä. Maamerkkinä kaupungin keskellä pienellä ”vuorella” kohoava linna.

    Kaupungissa on hiukan vajaat 20000 asukasta. Espanjan kielen lisäksi täällä puhutaan gallegoa, sitä opetetaan myös koulussa ja kumpaakin kieltä käytetään arjessa sujuvasti. Sanotaan, että portugalin kieli on gallegon eräs murre.