Siirry sisältöön

Juttuja Espanjasta


Erasmus-hanke on EU:n rahoittama. Vastaan kuitenkin itse kaikista tämän sivun teksteistä.
Perusasioita hankkeesta löydät täältä.
Ritva Alasmäki,
matematiikan opettaja Paimion lukiosta

27.2.2023

4 vrk ajoa reipasta tahtia Monfortesta Ouluun (n. 4600km), talviloman viettoa ja takaisin oman tutun sorvin ääreen. Ensimmäinen työpäivä tänä vuonna takana Paimion lukiossa. Mukava oli palata tuttuun ympäristöön, vaikka vielä on pitkän reissun jäljiltä sekalaiset fiilikset. Uusien opintojaksojen suunnittelun ja oppituntien lisäksi työtä teettää vielä projektiin liittyvien kyselyjen koonti ja loppuraportin teko. Tulee samalla kerrattua mitä viimeisten viiden kuukauden aikana tulikaan tehtyä. Ja pitäähän aikaa löytää vielä espanjan opiskelun ja padelinpeluun jatkamisellekin.

14.2.2023

Viime viikon torstaina lunastin syksyllä antamani lupauksen ja pidin kahdelle ryhmälle matematiikan tunnit Espanjaksi. Derivaattatunti oli helpompi (derivaatta=derivada, funktio=functión,…), mutta toisen tunnin pinta-alojen ja tilavuuksien suhteet termeineen olisi vaatinut lisää opiskelua.
Tulipahan pidettyä, mutta videoita en laita jakoon. Torstaina pidimme myös yhteisen tunnin Vistan koulun 9. luokan oppilaiden ja vastaavan Monforten luokan kanssa. Kumpikin luokka oli tehnyt ryhmätöinä laskelmia perheen kuukausittaisista tuloista ja menoista, he laskivat sitten paljonko kuukaudessa jää rahaa talon hankintaa varten. Kummastakin maasta yksi ryhmä esitteli tuloksensa muille Teamsin välityksellä. Tämän suppean vertailun tulos: Suomessa sekä tulot että menot ovat suuremmat, suhteellisesti rahaa jää kuukaudessa saman verran käyttöön kummassakin maassa.

Perjantaina minulla oli  palaveri koordinaattorin ja rehtorin kanssa, tai niin luulin, siellä oli lisäksi kymmenkunta opettajaa. He halusivat kuulla kokemuksistani heidän koulussaan, mikä mielestäni oli siellä hyvin ja missä olisi mielestäni kehitettävää. Minä kerroin ja keskustelimme pitkään mm opetusmenetelmistä digitalisaatiosta, opettajien resursseista, oppituntien ja välituntien pituuksista.  Keskustelu oli antoisa molemmille ja aiheiden äärellä olisi voinut viettää pari päivää, juttua olis riittänyt.

Viisi kuukautta Monfortessa meni vauhdikkaasti, todella hieno kokemus. Suosittelen lämpimästi, jos sinulla on mahdollisuus irtautua omasta arjestasi ja lähteä tututumaan toiseen maahan ja kulttuuriin hiukan lomamatkaa pitemmäksi ajaksi. Viimeisten päivien ohjelmiin mahtui paljon, haikeutta ilmassa. Viimeinen oppitunti kielikoulussa ja jäähyväiset siellä pienelle mukavalle poppoolle. Illallinen, jossa piti puhua koordinaattorin kanssa projektista, mutta jonne olikin kutsuttu joukko ihania ystäviä ja puhuttiin ihan muusta kuin projektista. Viimeiset padel-matsit, 2 samana päivänä, jäähyväiset kylmässä hallissa oli lämpimät. Maanantain oppitunnille oli leivottu ihana suklaakakku, sain kortin, lahjoja ja halauksia. Kävin moikkaamassa myös toista minulle tutuksi tullutta ryhmää, hiukan venähti pitemmäksi kun 5 minuuttia, jonka pyysin historian opettajalta itselleni tunnin alkuun. Opettajille järjestin maanantain pitkälle tauolle kahvit, tortillaa ja pullaa. Olen harvoin ehtinyt maksaa itse kahviani viereisessä kuppilassa, aina joku on ehtinyt ensin. Niinpä nyt oli minun vuoroni. Tunnelma oli lämmin ja taas halattiin.

Muchas gracias a todos

8.2.2023

Säätietoja: Viikon ajan olen saanut raaputtaa aamuisin ohuen jääriitteen auton etuikkunasta ja lähipelloilla on hieman valkoista huurretta. Eli talvi! Päivisin aurinko lämmittää jo mukavasti, lämpötila päivällä reilut +10 astetta.

Liikennekatsaus: Liikennevalot eivät toimi samoin kuin meillä Suomessa, olen muutamien takaa kuuluvien tööttäysten jälkeen oppinut etenemään risteyksessä vilkkuvilla oransseilla. Hyvin menee kunhan varoo kaikkia muita. Parkkeerata voi suurinpiirtein mihin vaan. Jos hätävilkut laittaa päälle, niin vaikka keskelle tietä. Kuvassa oli tien reunassa risteysten välissä  kaksi parkkiruutua, parkkeerasin jälkimmäiseen. Se kohta olikin näemmä tarkoitettu neljälle autolle.

Koulussa: Eräs luokka keräsi rahaa Rooman reissua varten myymällä koulun aulassa välitunnilla lättyjä. Sain omani. Vinkki rahankeruuseen Paimion lukion seikkailijoille! Matematiikan tunnilla kertailtiin mittakaavoja ja yhdenmuotoisuutta pakopelin kanssa niin innokkaasti, että kuvien ottaminen unohtui.  Lupasin pitää tänään matematiikan tunnin espanjaksi. se siirtyi kuitenkin huomiseen, koska iso osa luokasta oli osallistumassa geologian kilpailuun. Yksi ilta lisää aikaa opiskella Profe Alexin videoiden avulla matematiikan termejä espanjaksi.

2.2.2023

Viime viikonloppuna vierailin Porugalissa, Porton kaupungissa. Sinne on täältä Monfortesta vain noin kolmen tunnin ajomatka. Hyvät kengät oli tarpeen kävellessä mäkisiä mukulakivikatuja. Kävelyn ja ihmettelyn lisäksi ohjelmassa oli Andy Warholin näyttely, Fado-musiikkia, portviinin valmistukseen ja makuun tutustumista ja paljon hyvää ruokaa -lähinnä mereneläviä. Sanotaan, että portugalin ja espanjan kieli ovat aika samanlaisia, en ymmärtänyt yhtään. Olisin veikannut kuulemaani kieltä hollannin kieleksi.

No, onneksi matematiikka on tutumpaa. Sitä ymmärtää vieraammallakin kielellä. Tällä viikolla käänsin muutamia derivaattaan liittyviä YO-tehtäviä espanjaksi. A-osan tehtävät sujuivat opiskelijoilta hyvin, B-osan tehtävät olivat haastavia. Ne olivat soveltavampia kuin mitä tehtävät täällä yleensä ovat.

26.1.2023

Halusin toteuttaa täällä ollessani vielä yhden online-tapaamisen Paimion lukion ja IES Rio Caben opiskelijoiden kesken. Ajatuksella, että voisin sitten jatkaa helpommin yhteistyötä ollessani itse jo Paimiossa. Viikosta löytyi puolituntinen, jolloin molemmilla oli matematiikkaa eli ei kovin pitkä yhteinen aika. Innostuin opettajakaverini esittämästä pakopeli-ideasta ja toteutin pienimuotoisen pelin. Vankilahuone, josta ulospääsy vaati muutaman sekä suomen- että espanjankielisen matemaattisen ongelman ratkaisua ja koodin selvittämistä. Tehtävät olivat helppoja, tarkoitus oli kokeilla systeemiä ja saada aikaan kommunikointia suomalais-espanjalaisten ryhmien välille. Kaikki pääsivät ulos puolen tunnin sisällä. Olimme tyytyväisiä ja kehitämme ideaa edelleen.

22.01.2023

Loppuviikosta pääsin Turismiopiskelijoiden mukaan Madridiin matkailumessuille Fitur2023, joka on Espanjan suurin kansainvälinen matkailutapahtuma. Jokaisesta maanosasta, mitä erilaisimmista maista matkanjärjestäjiä paikalla, paljon mielenkiintoisia esityksiä. Norja ja Islanti olivat esillä, Suomea en löytänyt.

Opiskelijoiden mukana pääsin myös Madridin historialliselle kävelykierrokselle. Ihan ei vielä ole espanjan kieli niin hyvin hallussa, että olisin kaiken oppaan selostuksesta ymmärtänyt, vuosilukuja ja kuninkaallisten nimiä tuli aina kerralla aika lailla. Yritin kyllä ainakin alkuun pysyä kärryillä, mutta pian otin oheen Google mapsin ja Wikipedian käyttöön. Hienossa säässä tehdyn kierroksen jälkeen jäi tunne, että voisihan tuota historiaakin hiukan opiskella lisää.

Opiskelijat lähtivät kotiin ja jäin Madridiin vielä viikonlopun viettoon. Mamma Mia-musikaali espanjaksi oli upea kokemus.

 

18.1. 2023

Juuri uunista tulleesta tortillasta on otettu kaksi palaa, mulle ja kollegalle. Kahvikupin ja herkkupalan äärellä päivän pohditaan mm seuraavaa:

Viime viikolla oli lähes +20 astetta mittarissa, nyt sataa räntää ja tuuli ulvoo. Ympäri Espanjaa on annettu säävaroituksia. On tulvia, isoja aaltoja, lunta ja myrskyä. Television sääkartalla on paljon miinuslukemia, mikä on täällä harvinaisempaa.

Paljon puhetta opettajan ammatista, tuntimääristä ja vertailua Espanjan ja Suomen välillä. Espanjassa on yksityiskouluja julkisten lisäksi. Opettajan palkka on yksityisellä heikompi kuin julkisella ja lisäksi siellä opettajan hommiin kuuluu lisäksi kanttiinin pitoa ja iltapäiväkerhoa. Lisäksi täällä opettajaksi pääseminen tiettyyn kouluun tai  kaupunkiin ei mene ihan samoin kuin Suomessa. Palkasta myös keskusteltiin, mutta tämä kaikki lienee isomman tarinan aihe. Nyt oppitunnille.

15.1.2023

Joulukuussa pidimme Paimion lukion ja IES Rio Caben matematiikan ryhmien kanssa pari yhteistä oppituntia. Opiskelijat työskentelivät ryhmissä, joissa oli jäseninä opiskelijoita sekä Suomesta että Espanjasta. Tein heille jälkeenpäin kyselyn tunneista ja nyt lueskelin vastauksia. Niistä muutamia poimintoja:
– Käytimme ohjelmistoina Teamsia kommunikointivälineenä ja Padletia tuotoksien julkaisuun. Ohjelmistoja olisi pitänyt täällä päässä treenata hiukan enemmän ennakkoon, ne eivät olleet tuttuja ja niiden käyttö oli muutamalle opiskelijalle vaikeaa. Ohjelmistoja pidettiin kuitenkin tähän työskentelyyn sopivina.
– Verkkoyhteydessä oli Espanjassa useilla ryhmillä ongelmia. Se ei tullut yllätyksenä, verkkoyhteus koululla ei ole paras mahdollinen.
– Osa opiskelijoista koki puhumisen haasteellisena johtuen mm. laitteista ja melusta (paljon opiskelijoita samassa tilassa). Niinpä kommunikointi hoitui kirjoittaen.
– Opiskelua pidettiin pääsääntöisesti mielenkiintoisena, hauskana ja jopa opettavaisena. Aikaa yhteiselle tekemiselle olisi tarvittu selvästi enemmän, tämä kävi ilmi myös kyselyssä. Töitä ei saatu ihan loppuun asti tehtyä.

Nelisen kuukautta hanketta takana ja yksi vielä jäljellä. Vielä ehtii tehdä yhteisiä projekteja Suomeen ja kehittää ”systeemiä” edelleen.

9.1.2023       FELIZ AÑO

Uuden lukukauden aloituspäivä. Oppitunnit jatkuivat sujuvasti siitä mihin ennen joulua oli jääty.

Kertailen tähän hiukan joulunaikaani kuvien kera, ensimmäinen jouluni ulkomailla (muistaakseni). Loma oli täällä suunnilleen samanpituinen kuin Paimiossakin. Jouluviikon vietin Andaluciassa, Granadassa, vieraillen etelärannikon Nerjassa ja Sierra Nevadan laskettelurinteillä. Salamancan kautta Uuden vuoden viettoon Galiciaan ja Monforteen. Perinteeseen kuuluu syödä 12 viinirypälettä vuoden 12 viimeisen sekunnin aikana. Jos siihen kykenee, niin seuraava vuosi sujuu hyvin. Suoriuduin perinteestä mallikelpoisesti.

Vuodenvaihteen jälkeen oli vuorossa sadekelit ja lepoa. Yhden  päiväreissun tein länsirannikolle, vierailin muutamassa idyllisessä pikkukylässä, biitsillä, kalliorannoilla ja lopuksi ihastelin Vigon kuuluisia jouluvaloja.

Tammikuun viidentenä päivänä saapuvat Itämaan kolme viisasta miestä, Los Reyes Magos,  eri paikkakunnille. He saapuvat lentokoneella, laivalla, kävellen ja mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Monforteen he saapuivat junalla, heittelivät karkkeja yleisölle (aivan kuin abit penkkariajelussa ja vielä samannäköisiä karkkeja) ja kävelivät kulkueessa kaupungin keskustaan. Seuraavana yönä he vievät lahjat koteihin ja loppiaisena voi sitten heräillä availemaan paketteja. Nykyisin varsinkin lapset saavat lahjoja myös joulupukilta  jouluaattona, eli kaksi kertaa. Loppiaisen perinteeseen kuuluu myös koristeltu ”pullakakku”, el Roscón de Reyes. Taikinan sisään on piilotettu pieni nukke ja papu. Pavun saaja on onnekas ja nuken saaja ostaa seuraavan vuoden kakun. En päässyt kakkua maistamaan, mutta reseptin sain.

22.12.2022
Vuoden 2022 viimeinen koulupäivä.
Aamupäivä pidettiin normaaleja oppitunteja. Matematiikan tunnilla haettiin Kahootilla derivaatan taitajia. Iltapäivällä kisailtiin koulun upeassa liikuntahallissa köydenvedossa, koripallossa ja jossain polttopallon tapaisessa, datchball, luokittain.

Iltakoulun opiskelijat päättivät tämän vuoden tunnit edellisiltana nyyttäreihin. Jokainen toi oman maansa naposteltavaa, lipun ja reseptin kera. Syötävää riitti , niin makeaa kuin suolaista. Vein näkkäriä kylmäsavuporolla ja siskon tekemää toffeeta. Kaikki meni.

Feliz Navidad

16.12. 2022

IES Rio Cabessa ei ole koeviikkoja. Lukuvuosi on jaettu kolmeen lukukauteen, joista ensimmäinen päättyi marraskuussa. Ennen kauden päättymistä opiskelijoilla oli enemmän kokeita oppituntiensa aikana. Täällä jokaisella luokalla on oma luokka ja siellä seinällä olevaan kalenteriin merkitään kokeet, niin ettei samalle päivälle tule useampaa koetta. Kokeet arvostellaan pistein 1-10 (käytössä myös plussat, miinukset ja puolikkaat), ja läpipääsyraja on 5. Ellei opiskelija läpäise koetta, hän tulee uusintaan. Marraskuun lopussa opiskelijat saivat todistuksen, arvosanat on 1-10 tasanumeroin.

Nyt ei siis ole kokeita vaan normaaleja oppitunteja ja luokat on viritetty joulutunnelmaan. Puhekielenä käytetään sujuvasti sekä castellanoa että gallegoa, näin myös joulutoivotteluissa.

12.12.2022 Maanantai

IES Rio Caben iltakoulun opiskelijat tekivät vierailun Santiago de Compostelaan. Pääsin mukaan. Päivän ohjelmassa oli opastettu kierros kaupungilla kävellen, vierailu katerdraalimuseossa, matkailualan opiskelijoiden ”opastusharjoituksia” kauppahallissa, yhteinen lounas, paljon mielenkiintoisia juttutuokioita ja hiukan shoppailuakin.

Espanjan opettajani sanoi, että Santiago de Compostela ja Färsaaret ovat kaksi maailman sateisinta paikkaa. Voin uskoa sen ainakin Santiagon osalta. Meinasin jo ostaa elämäni ensimmäisen sateenvarjon, mutta ostan sen ehkä sitten kun menen tutustumaan Färsaariin.

9.12. 2022 perjantai

Kahtena peräkkäisenä perjantaina järjestimme yhteisen matematiikan tunnin Paimion lukion ja IES Rio Caben opiskelijaryhmien välillä. Yhteydenpito tapahtui englanniksi pienissä ryhmissä Teamsin kokouksena ja tulokset tallennettiin ryhmälle luotuun yhteiseen Padletiin. Ensimmäinen tunti meni Espanjan päässä enimmäkseen yhteyksien säätämiseen, mutta hiukan kuulumisiakin ryhmässä ehdittiin vaihtaa. Ongelmana oli myös iso ryhmäkoko ja kaikki samassa luokkatilassa. Desibelit tahtoi nousta turhan korkealle tasolle.

Toisella tunnilla pidettiin ryhmät ja ohjelmat samoina ja otettiin useampi luokkatila käyttöön, paljon parempi. Aiheena ryhmillä oli talousmatematiikkaa, puuhastelua kysyntä- ja tarjontakäyrien parissa. Täällä opiskelijat kokivat työskentelyn mielenkiintoiseksi ja tunnit herättivät kiinnostusta opettajien keskuudessa.

Itse koin suurimmaksi haasteeksi ajan. Aikaa työskentelylle pitäisi löytyä kerralla enemmän, nyt sitä oli käytännössä puolisen tuntia kerralla. Tuntien rytmitys ja oppituntien pituudet kouluissa ovat erilaiset. Opiskelijoiden mietteitä tunneista myöhemmin, kunhan ehdin heitä haastatella.

6.12. 2022 Itsenäisyyspäivä

Päivä on täälläkin kansallinen vapaapäivä koska on ”Día de la Constitución” eli Perustuslain päivä. Koska oli vapaata ja Suomen itsenäisyyspäivä, järjestimme Padel-turnauksen Suomi-teemalla. Ja koska Espanjan jalkapallopeli pelattiin samaan aikaan Qatarissa, turnauksestamme tuli naisten turnaus. Vaikka täällä pelataan paljon padelia, niin kukaan ei ollut aiemmin pelannut Americano-turnausta.

Olin hankkinut pientä purtavaa hallille, tehnyt ottelukaaviot, ripustanut Suomi-liput ”liehumaan” ja taustalla soi SuomiPop.  Ei muuta ko pelaamaan. Tasaisten pelien väleissä  taukoiltiin , mutta koska hallilla ei ole lämmitystä, tauot pysyivät suht lyhyinä. Pelien päätyttyä voittaja palkittiin  muumimukilla ja suomalaisella suklaalla. En voittanut, mutta hopea ei ole häpeä! Lopuksi kaikki saivat leikata itselleen nauhasta Suomen lipun  ja kuuntelimme Maamme-laulun lippu kädessä.

2.12. 2022

IES Rio Caben koulussa opiskellaan ahkerasti myös iltaisin, ”aikuislinjalla” voi opiskella ainakin matkailuoppaaksi ja jalkapallovalmentajaksi. Olin esittelemässä Suomea matkailualan englannin tunnilla. Tiesin etukäteen, että joku opiskelijoista oli lukenut Turun suuresta tulipalosta, joku tiesi saariston rengastien ja talvinen Lappi poroineen ja revontulineen oli myös kiinnostuksen kohteena. Näihin teemoihin lisäsin asiaa koulustamme, opiskelusta Suomessa, saunasta ja luonnosta- Siinä sitten vierähti tunnin sijasta puolitoista tuntia. Kysymyksiä riitti ja koetin niihin parhaani mukaan vastailla. Ehkä esitys myös lisäsi opiskelijoiden motivaatiota englannin opiskeluun. Kiinnostusta Suomea kohtaan on paljon ja moni haluaisi matkustaa Suomeen, mutta yleensä esteenä on kielitaidon lisäksi hintataso.

29.11.2022 tiistai

Projektini esittely IES Rio Caben matematiikan opettajille. Selitin Erasmus+- hankkeen hakemisesta, koulumme hankkeen tavoitteista ja siitä mitä nyt olen hankkeen osalta täällä tehnyt ja mitä on suunnitteilla. Samalla keräsin hyviä ideoita toteutettavaksi tunneilla yhdessä opettajien kanssa. Olin tehnyt diat englanniksi, espanjaksi ja osin suomeksi eli kansainvälisellä tyylillä. Englanninkielistä suullista esitystäni opettajille tulkkasi englannin opettaja, ihan vielä ei minulta espanjaksi sujunut.

Opettajat täällä ovat todella kiinnostuneita suomalaisesta koulujärjestelmästä ja opetuksesta. Siispä esittelin myös lukion jaksojärjestelmän, ainevalinnat, yo-kokeen, sähköisen koejärjestelmän,  ja opetussisältöjä matematiikan osalta. Siinä oli tunniksi aika lailla asiaa,

25.11.2022 Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Aihe on paljon esillä Espanjan televisiossa ja mielenosoituksia järjestetään eri puolilla maata. Tämän päivän matematiikan tunnin aihe vaihtui. Pistettiin mustat paidat päälle ja käveltiin Monforten  kaupungintalon edustalle kuuntelemaan aiheesta (paljon en ymmärtänyt, lisää kieliopintoja!). Tilaisuus oli lyhyt ja rauhallinen toisin kuin osa television uutislähetysten mielenosoituksista.

Contra as violencias machistas”.

23.11.2022 keskiviikko

Eilen jatkettiin tiimitöitä opiskelijoiden kanssa ja he opettivat toisiaan. Opettaja teki paljon merkintöjä paperiinsa työskentelyn aikana. En tiedä tuliko plussia vai miinuksia,  selvinnee myöhemmin.

Tänään viimein ehdittiin samaan kuvaan koulun rehtorin ja mentori-ystäväni kanssa. Saatiinkin kovin valaistunut otos ; ) Uusi koulun huppari (”la sudadera”) yllä ja ”Learning agreement” kourassa. Siitä sitten jatkamaan hommia.

21.11.2022

Kuulin sanan padel ensimmäistä kertaa täällä Monfortessa reilut 4 vuotta sitten ja kysyttiin haluaisinko kokeilla lajia. Halusin kokeilla ja tykkäsin. Opetustavoitteiden ja kielitaidon karttumisen lisäksi yksi tämän reissun omista ”vapaa-ajan  tavoitteista” on pelata paljon padelia ja oppia sitä lisää. Olen hyvässä vauhdissa ainakin, jos katsoo pelimääriä. Pelaan 4-7 kertaa viikossa, siihen sisältyy pari oppituntia. Hallille on viiden minuutin kävelymatka ja yksi puolitoistatuntinen maksaa 4,50€.

Pelihallilla puhutaan tietenkin espanjaa, joten kielikylpy toteutuu myös liikkuessa. Padeltermit alkaa olla espanjan kielellä hallussa, mutta ihan kaikkia valmentajan ohjeita en vielä ymmärrä. Hiukan välillä tulee lyötyä palloa ohjeitten vastaiseen suuntaan.

 

18.11.2022 Perjantai

Tänään treenattiin tiimityöskentelytaitoja matematiikan tunnilla. Yhtälöparin ratkaisu oli aiemmalta vuodelta jo tuttu juttu, mutta kerrattiin kavereitten kanssa yhdessä. Ryhmässä opiskelu ei ole täällä matematiikan tunnilla mitenkään yleistä,  opiskelijat tykkäsivät tavasta ja työskentely sujui alun ihmettelyn jälkeen hyvin. Seuraavalla tunnilla jatketaan hiukan eri kokoonpanoissa.

15.11.2022

Varsinainen San Martinin juhlapäivä (La Fiesta de San Martín) oli viime perjantaina. Koululla sitä juhlistettiin maanantain pitkällä keskipäivän välitunnilla aulassa. Tapahtuman järjestäjänä oli lukion opettajien tiimi. Rehtori tarjoili opettajan kanssa kaakaota ja pientä purtavaa: Chorizo-sämpylöitä (Bollos preñados =”raskaana olevia sämpylöitä”) ja kakkua (Bica) .

Opiskelijat vastasivat musiikista, he soittivat ja lauloivat.

13.11.2022 Sunnuntai

Löysin kastanjoita eilisellä kävelyreissullani ja olin niistä hirveän ylpeä. Kotiin tullessani naapurini, jonka kanssa treenailen  esimerkiksi ruuanlaittoon ja pihanhoitoon liittyvää espanjan sanastoa, antoi minulle ison pussillisen keräämiään kastanjoita. Ne olivat noin kolme kertaa suurempia kuin omani, joten keskityin niihin.

Asunnossani ei ole uunia eli ei paahdettuja kastanjoita. Googlettelin uunitonta vaihtoehtoa ja keitin kastanjat sitten suolavedessä ja kuorin lämpiminä. Söin kymmenkunta, ne oli ihan hyviä (arvosana 8). Lopusta tein pyrettä ja jätin odottamaan tulevaa leipomispäivää. Ostamastani keittokirjasta Cocina gallega löysin sopivan uunittoman ohjeen Bolas de castañas (Kastanjapallot). Täytyy vielä suomentaa otsikon lisäksi ainesosat ja ohje ennekuin pääsee itse taikinan vaivaamiseen.

 

11.11. 2022

Viikko sitten vierailin ESO1:n matematiikantunnilla (vastaa meidän seiskaluokkalaisia) ja oppilaat ahkeroivat  heille Eduten-alustalle tekemieni potenssilaskutehtävien kimpussa. He tekivät niitä silloin tunnilla ahkerasti ja osa oli jopa jatkanut kotona tehtävien tekoa. He pyysivät, josko tänäänkin tulisin heidän matematiikan tunnille ja miehän menin sinne neliöjuurilaskujen kanssa. Kuvissa tunnelmia oppitunnilta.

Ennen tuntia ehdin myös läheisen kielikoulun opehuoneeseen maistelemaan Magosto-herkkuja eli paahdettuja kastanjoita, chorizo-makkaraa sämpylän välissä, empanada-lihapiirakkaa ja ihanaa kakkua, jonka nimeä en muista, mutta jonka reseptin aion hankkia.

09.11.2022

Ajelen kaksi kertaa viikossa koulupäivän jälkeen Monfortesta Ourenseen (reilut 40km) espanjan kielen kurssille. Kurssin opiskelijamäärä on vakiintunut, alkuun tuli joka kerta joitain uusia ja joitain jäi pois. Nyt naamat kaareen asetettujen pulpettien takana on jo tuttuja ja nimetkin ehkä osaan. Edustettuina ovat Kiina (2), Afganistan (2), Ukraina (4) ja Suomi (mie) Ainoa kaikille yhteinen kieli on espanja ja mitään muuta ei saa puhua. Voisi ajatella, että siellä on suht hiljaista, mutta loistava ope pitää huolen siitä, että puhetta riittää ja haastaa kyllä oppilaitaan rakentelemaan kokonaisia lauseita. Tänään opiskeltiin ruumiinosia ja vaatteita kirjasta ja jokainen sai kertoa mitä matkalaukkuunsa pakkaa, kun lähtee viikonlopun viettoon Santiagoon. Usein ei juuri edistytä kirjassa, mutta kahden tunnin aikana on voitu käydä läpi Euroopan kuninkaallisten perheitten asioita, Francon ajan Espanjan oloja, Afganistanin naisten asemaa tai hiukan sivuttu ehkä Venäjää ja Ukrainaa. Tunnit ovat tosi mielenkiintoisia ja hauskoja, mukava olla välillä oppilaana.

Ensi perjantain tunnit on peruttu, koska Ourensessa on San Martiño , o  Magosto. Se on jokavuotinen ”sadonkorjuujuhla”, jolloin kaduilla paahdetaan kastanjoita ja nautitaan viiniä. Viini on 1 euron ja kastanjat ilmaisia. Mietin vielä osallistumista…

04.11.2022

Opettajanhuoneessa on usein opettajilla vakiintuneet paikat. Olen löytänyt omani eikä kukaan ole vielä uskaltautunut ajamaan minua siitä pois ja olen hyvin onnistunut valtaamaan tavaroilleni pöydästä kunnon tilan. Opettajat täällä ovat ainakin yhtä kiireisiä kuin meillä, 50min välein opehuoneessa käy parin minuutin ajan aikamoinen kuhina ja puheensorina ja sitten taas oppituntien aikana  hiljaisuus laskeutuu. Osallistun parille oppitunnille päivän aikana, hyppytunneilla suunnittelen tuleville tunneille kaikkia mukavia harjoitteita. Yhteissuunnittelulle varsinaisen opettajan kanssa ei juuri jää aikaa, mutta hän yleensä ottaa innostuneesti vastaan kaikki esittämäni ideat. Myös ne, joista itse en ole kovin vakuuttunut.

ESO4-ryhmälle (meidän lukion ykkösiä vastaava) olen tehnyt Eduten-alustalle tunnukset ja sinne harjoituksia. Eduten on Turun yliopiston Ville-alusta ulkomailla ja sieltä löytyy valmiita harjoituksia myös espanjaksi. Samalla kun poimin tai teen harjoituksia, tulee opiskeltua espanjaksi matematiikan sanastoa. Olen käyttänyt tuota oppimisalustaa harvakseltaan omassa opetuksessani usean vuoden ajan, mutta nyt vasta täällä olen huomannut kuinka loistava ja helppokäyttöinen se on. Opiskelijat tykkäävät opiskella sen avulla ja paikalliselle opettajalle sen antama informaatio opiskelijoiden tehtävienteosta on todella mielenkiintoista. Ehkä innostus täällä johtuu osin vähäisestä digimateriaalin käytöstä.

Opiskelijan kysymys alkuun: ”Eikö näitä tarvitse kirjoittaa vihkoon?”

31.10.2022

Tämä päivä on Espanjassa kansallinen opettajien päivä ja myös vapaapäivä opettajille ja opiskelijoille. Päivä ei joka vuosi ole samassa kalenterin kohdassa. Koska 1.11. on Pyhäinpäivä (Día de todos los Santos) ja vapaapäivä, niin tuo opettajien päivä siirrettiin tähän -pitempi vapaa! Näin minulle kerrottiin.

Tein muutaman päivän kierroksen ympäristöön. Tällä kertaa noin 100km itään asuinpaikasta. Sieltä löytyi Las Médulas, Rooman valtakunnan aikainen kullankaivuualue. Kipusin noin 1,5km jyrkkää polkua ja ihastelin maisemaa auringon laskiessa.  Pian tajusin, että sieltä pitää tulla lehtien liukastamaa polkua alaskin ennen pimeää. Ehdin juuri ja juuri. Ja jatkoin matkaa kohti Ponferradaa ja sen nähtävyyksiä. Opettajana pääsee Espanjassa moniin museoihin ilmaiseksi. OAJ:n kortista Castillo de Ponferradan virkailija ei varmaan mitään ymmärtänyt, mutta kelpasi.

28.10.2022

Kuukausi Erasmus-ajasta Espanjassa kulunut, nelisen kuukautta jäljellä. Koulumatka sujuu jo hyvin ja matematiikan luokatkin koulussa ovat löytyneet. Olen löytänyt tieni myös espanjan kielen kurssille, padel-tunneille ja ympäröivään luontoon. On aika hiukan kertoa mistä hankkeessa on kyse ja mitä täällä teen.

Helmikuussa 2022 Paimion lukio haki Erasmus+ KA122 SCH- liikkuvuuteen rahoitusta ja toukokuussa tuli myönteinen päätös.

Paimion lukio on aiemmin tehnyt yhteistyötä Espanjan Galiciassa sijaitsevan IES Rio Cabe-koulun kanssa ja se lupautui kumppanikouluksemme tässä hankkeessa.

Syyskuun lopussa sitten saavuin Monforteen, alkajaisiksi sain joka paikassa kysyttävän ID-tunnuksen poliisiasemalta, vuokra-asunnon koulun ja kaupungin keskustan tuntumasta. Pari päivää meni asioiden ja tavaroiden järjestelemiseen. Lähikaupat ja padel-halli löytyivät myös suht nopeasti. Siesta-aikaan on vieläkin vaikea tottua. Kaupan ovi ei iltapäivällä aukea, vaikka kuinka sitä nykisi.

Muutama päivä saapumisestani olin jo koululla ja matematiikan tunnilla. Olin käynyt koululla muutaman kerran viime vuosina. Yllättävän moni tuttu kasvo sieltä löytyi ja poskisuudelmat vaihdettiin. Ensimmäiset viikot istuin seuraamassa kolmen ryhmän matematiikan tunteja ja suunnittelimme yhdessä Emilio-open kanssa yhteistyökuvioita.

22.10.2022

Kaikki tiet vievät Santiago de Compostelaan, ainakin pyhiinvaellusreitit (Camino de Santiago). Reittejä on useita, suosituin ns. ranskalainen reitti (Camino Francés). Pyhiinvaeltaja (peregrino) kerää matkan varrelta leimoja passiinsa ja perillä Santiago de Compostelassa saa siunauksen ja virallisen todistuksen vaelluksesta, kunhan on kerännyt leimoja ainakin 100km matkalta. Reitti on merkitty symbolein ja matkan varrelta löytyy vaeltajille ruoka- ja yöpymispaikkoja, joten matkaan voi lähteä kevyemmällä repulla kuin Paimion lukion vaellusmatkalle. Ehkä vielä käyn hankkimassa todistuksen, kerään hiukan voimia ja odotan hyviä kelejä. Nyt sataa.

13.10.2022

Olen seurannut lähinnä ryhmien ESO4 ja BAC1 matematiikan tunteja. ESO4 on täällä yläkoulun neljäs luokka ja vastaa meidän lukion ensimmäistä luokkaa ja BAC1 on täällä kaksivuotisen lukion ensimmäinen vuosiluokka eli vastaa meidän lukion kakkosia. Luokan ESO4 opiskelijoilla on kannettavat, mutta ainakaan matematiikan tunneilla ne eivät ole käytössä.

Seuraamani matematiikan tunnit etenevät opettajajohtoisesti vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Luokassa opettajalla on käytössään tietokone ja projektori. Sen lisäksi liitutaulu on ahkerassa käytössä.

Esimerkki perustunnista:
Matematiikan tehtävät löytyvät koulun nettisivulta, ne heijastetaan luokan valkokankaalle, Opiskelijoilla ei juuri ole kirjoja esillä. Opettaja selittää tehtävän ja  tekee sen liitutaululla kysellen opiskelijoilta laskun vaiheita. Opiskelijat kirjoittavat tehtävän ja ratkaisun vihkoonsa, ei tietokoneita, ei kännyköitä, funktiolaskimia käytetään. Välillä joku opiskelija käy taululla tekemässä jonkin laskun ratkaisun. Myös teoria käydään laskujen avulla läpi. Opiskelija voi saada jonkin kotitehtävän, mutta niitä ei juuri harrasteta.

Opettaja näyttää tunnilla esimerkiksi kuvaajia Geogebralla, mutta opiskelijat eivät sitä ole tottuneet käyttämään. Tästä sitten lähdetään opettajan kanssa miettimään erilaisia aktiviteetteja tunnille myös tietokoneita hyödyntäen, ensi viikolla geogebraa tietokoneluokassa…

 

 

12.10.2022

Ei koulua tänään. Päivä on  Espanjan kansallispäivä, la Fiesta Nacional de España. Sitä vietetään  Kolumbuksen kunniaksi, Amerikan löytämisen vuosipäivän muistoksi.

Viikonloppuisin ja vapaapäivinä olen kierrellyt autolla Monforten ympäristöä. Vielä on aurinkoisia ja minun mielestä lämpimiä päiviä (yli +20 astetta). Lähistöllä on viinialue Ribeira Sacra, viinitiloja (Bodegas), upeita jokilaaksoja (Sil, Miño), vanhoja luostareita, kirkkoja ja serpentiiniteitä. Ajattelin kierrellä lähiympäristöä, kun on vielä hienoja kelejä. Talvella (?) voin sitten tutustua enemmän  Monforten kaupunkiin.

5.10.2022

Ensimmäinen viikko koulussa on mennyt lähinnä muutamien IES Río Caben matematiikan opettajien matematiikan tunteja seuraten ja totutellen aikatauluun.

Koulu alkaa aamuisin 8.45, ensin on peräkkäin kolme 50min mittaista oppituntia. Sitten on 30min tauko ja taas kolme 50min mittaista oppituntia eli koulupäivä päättyy iltapäivällä kahden jälkeen. Opiskelijat ovat samassa luokassa ja opettaja vaihtaa luokkaa. Puolen tunnin tauko tuntien välissä ei ole varsinainen lounastauko, opettajat ja opiskelijat käyvät viereisessä kahvilassa haukkaamassa voileivän, tortillan tai jonkin muun ”välipalan”. Vaihtoehtoisesti he voivat ostaa koulun kanttiinista jotain vastaavaa tai syödä omia eväitään. Varsinainen lounas on sitten kotona koulun jälkeen.

27.9.2022

5 päivän ajomatka takana Naantalista Monforteen. Kilometrejä kertyi reilut 3600, alkumatka Ruotsista Belgiaan moottoriteitä ja sitten Ranskassa ja Espanjassa pääosin pienempiä teitä. Upeita maisemia.

Nyt takana muutaman päivän asioiden järjestely, totuttelu ympäristöön ja vierailu koululla. Huomasin pian, että ilman paikallista ID-tunnusta, NIE-numeroa, ei juuri mikään toimi. Ei vopi hankkia nettiliittymää ja sitä kysytään jopa uimahallissa. Sain tunnuksen poliisiasemalta nopeasti ystäväni, kollegani Temin avustuksella. Temi oli ollut poliisin englannin opettajana aikanaan. Siitä huolimatta tuo asiointi ei olisi sujunut englannin kielellä eli en olisi itse onnistunut kovin helposti saamaan tunnusta.