Siirry sisältöön

Luistelu

Paimion keskustaajamassa on useita luistelukenttiä. Useimmat niistä ovat koulujen yhteydessä. Urheilupuistossa palvelee myös yksityinen jäähalli.

Urheilupuistossa jäädytetään sekä kaukaloa että luistelualuetta.

Paimion urheilupuistossa jäädytetään sekä kaukaloa että luistelualuetta.

Paimiossa on kaikkiaan 6 kaupungin ylläpitämää luistelualuetta.

Pääsääntöisesti ne ovat koulujen yhteydessä olevia luistelukenttiä. Koulujen liikuntatuntien oppilaat ovatkin luistelukenttien tärkein käyttäjäryhmä. Urheilupuistossa on luistelualueen lisäksi myös kaukalo. Siellä kenttien ylläpidosta huolehditaan kattavimmin.  Lisäksi Paimiossa voi vuodesta riippuen olla myös talkoilla ylläpidettäviä luistelukenttiä. Kaikki kentät ovat valaistuja.

 

Kaupungin ylläpitämät luistelualueet

  • Paimion urheilupuistossa on luistelun ystäville käytössä sekä yleinen luistelualue, että kiekkoilijoille tarkoitettu kaukalo.Urheilupuiston luistelukentät jäädytetään aina ensimmäisenä ja ylläpidosta huolehditaan kattavimmin.

    Urheilupuiston pysäköintipaikan osoite on Vistantie 63.

  • Vistan koulun kenttä sijaitsee Paimion koulukeskuksen yhteydessä. Se on jäädytettävistä luistelualueista suurin.

    Pysäköinti tapahtuu Myllyhaantien päässä olevalle parkkialueelle.

  • Hanhijoen kenttä on kooltaan keskikokoinen. Se on kaupungin kentistä itäisin.

  • Jokelan koulun kenttä palvelee koulun lisäksi lähimpänä Ala-Vistalla ja Moisiossa asuvia asukkaita. Kooltaan luistelualue on melko pieni.

    Pysäköinti Jokelan koulun ja päiväkodin pysäköintialueelle.

  • Tapiolan kenttä palvelee sekä Tapiolan että Kriivarin asukkaita. Myös läheiset Kriivarin koulu ja päiväkoti käyttävät Tapiolan kenttää. Kenttä on kooltaan melko pieni.

    Tapiolan kentällä ei ole omaa pysäköintialuetta. Kentän löytää helpoiten Tuulikintien päästä.

  • Oinilan kenttä sijaitsee maauimalan läheisyydessä metsän siimeksessä. Muun ajan vuodesta se on pääasiassa pesäpalloilijoiden käytössä. Koska se ei ole minkään koulun käytössä, hoidetaan sitä useimmiten kentistä viimeisenä.

    Pysäköintialueena voi käyttää Maauimalan parkkipaikkaa osoitteessa Jägerhornintie 4.

Luistelukenttiä jäädytetään paloletkulla.
Luistelukenttien ylläpito vaatii paljon työtä.

Luistelukenttien kunnostus- ja ylläpitotyöt

  • Sorapintaisen kentän tasaus / lanaus ennen jäädytyskautta
  • Mahdollisen lumen tamppaus tai auraus ennen jäädytystä
  • Jäädytystyöhön ryhdytään, kun sääennusteet osoittavat vähintään viikon mittaista yhtenäistä pakkasjaksoa.
  • Jäädytyskerroksia vaaditaan useita ennen kuin kenttä on luistelukelpoinen
  • Kentän pintaa hiotaan tarpeen mukaan traktorivetoisella jäänhoitokoneella
  • Uusintajäädytyksiä tehdään tarpeen mukaan kentän pinnan kuluneisuuden mukaan
  • Lumisateen jälkeen kentät aurataan tai puhdistetaan lingolla.

Kunnostus- ja ylläpitotöihin ryhtyminen on aina sääolosuhteista riippuvaista!

Jäähalli

Paimion urheilupuistossa on jäähalli, jossa useat seurat ja ryhmät pyörittävät jääkiekko- ja muuta luistelutoimintaa. Hallilla on säännöllisesti myös esimerkiksi kaupungin tai seurakunnan järjestämiä yleisöluisteluvuoroja, joihin kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita. Myös kouluilla on varattuja luisteluvuoroja.

Lisätietoa jäähallista löydät OP-areenan sivuilta.

Hallin osoite on Vistantie 63.

Ulkoliikuntapaikat Paimion karttapalvelussa

Ohita osio

Anna Blomroos, liikuntasuunnittelija

+35824745314

anna.blomroos@paimio.fi