Siirry sisältöön

Suuret klassikot soolokitaralla konsertti - Tomi Paldanius

Konsertissa kuullaan suuria klassikoita menneiltä vuosikymmeniltä. Lapin Kesä, Finlandia, Myrskyluodon Maija, Bohemian Rhapsody ja monet muut. Liput 10€ ovelta.

Ajankohta:
23.10.2022 klo 18:00–19:00

Sijainti:
Iskun Talo
Seuratie 3, 21530 Paimio

Järjestäjä:
Tomi Paldanius

Linkki tapahtuman sivulle

Syksy kaipaa kaverikseen tunnelmallista ja energistä musiikkia. Tähän tarpeeseen vastaa fingerstyle-kitaristi Tomi Paldanius. Mainetta Suomessa ja maailmalla niittänyt Paldanius soittaa klassikkohittejä menneiltä vuosikymmeniltä. Repertuaariin kuuluu muun muassa Queenin, Santanan, Sibeliuksen, Ennio Morriconen ja monen muun rakastetun esittäjän kappaleita.

Paldanius on esiintynyt ammatikseen vuodesta 2017 alkaen, joskin ura musiikin parissa alkoi jo kauan ennen, hänen valmistuttuaan klassisen kitaransoiton opettajaksi. Hänen matkansa tähän hetkeen on ollut tapahtumarikas ja vaiheikas. Vuonna 2005 hän jätti Suomen, myi omaisuutensa ja lähti Yhdysvaltoihin, josta jatkoi Australiaan, päätyen lopulta asumaan Thaimaahan jossa elämää sävyttävät lapsi, vaimo ja kaksi koiraa.

Paldaniuksen suhde musiikkiin ja kitaransoittoon muuttui ulkomailla. Paldanius löysi vapaamman ilmaisutyylin jota kutsutaan fingerstyleksi, eli sormisoittotyyliksi. Fingerstyle-soittaja on vapaa tyylirajoitteista, eli esiintyjää ei kategorisoida esim. klassisen-, flamencon, tai blueskitaransoittajaksi. Fingerstyle-soittajan ohjelmisto ja soittotyyli ovat vapaita klassisen puolen rajoituksista. Paldanius siirtyi täysin korvakuulosoittajaksi jo 15 vuotta sitten ja omin sanoin "soittaa vähän sinne päin". Mutta kuten suosio yleisön silmissä on osoittanut, ei jokaisen soinnun äänen, tai äänen kuljetuksen ole tarvinnut olla ehdottoman oikeaoppinen. Paldanius haluaa saada kontaktin yleisöön dynamiikalla vähentämällä soitettavia ääniä. Enemmän hiljaisuutta ja ilmaa äänien välissä luo käsinkosketeltavan tunnelman.

Monen muusikon tavoin viime ajat ovat olleet Paldaniukselle vaikeita. Koronatilanne vei keikat, mutta ei suinkaan intoa. Paldanius julkaisikin kesällä 2021 sovituksiaan Dire Straits-yhtyeen kappaleista sekä CD-levyllä, että nostalgiaa tihkuvalla tupla LP-levyllä. Syksyllä 2022 yleisö voi nauttia uutuutena 80-luvun rock-balladeja. Ohjelmistossa uusia kitarasovituksia, kuten esimerkiksi Is This Love, Alone, (I Just Died) In Your Arms ja Wonderful Tonight.

Takaisin tapahtumiin