Siirry sisältöön

Paimion Sähkömuseo avoinna kesä-elokuussa

Paimion Sähkömuseossa vietetään vuonna 2023 SLM 100 -teemavuotta, joka näkyy vahvasti esimerkiksi museon ylimmässä näyttelykerroksessa.

Ajankohta:
1.6.2023 klo 11:00–31.8.2023 klo 16:00

Sijainti:
Paimion Sähkömuseo
Vistantie 24A

Järjestäjä:
Paimion kaupunki

Linkki tapahtuman sivulle

Sähkömuseon vuoden 2023 teemavuoden SLM 100 -logo

Uudistettu perusnäyttely sähköntuotannosta, -jakelusta ja käytöstä. Esillä myös SLM 100 -juhlavuosinäyttely sekä kesän teemanäyttely Suomalaisen ydinvoiman ytimessä.

Vuoden 2023 teemana Sähkömuseossa on SLM 100 eli tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun paimiolainen Iivari Lähteenmäki aloitti sähköasennustoimintansa yrittäjänä. Lähteenmäki sähköisti käytännössä koko Paimion, ja myöhemmin toiminta laajeni yritysostojen kautta niin valtakunnalliseksi kuin maailmanlaajuiseksikin. Sadan vuoden aikana yhden miehen yrityksestä kasvoi yli 2200 henkilöä työllistänyt ABB:n osa ja sittemmin Caverionin osa.

Juhlavuoden aikana Sähkölähteenmäen tarinaa tuodaan esille museossa ja myös muualla Paimiossa näyttelyin ja tapahtumin.

Avoinna
1.6.–6.8.
ti–pe klo 11–17.30
la–su 12–16, suljettu 3.6. ja juhannuksena 23 - 25.6.

7.8.–31.8.
ke–su klo 12–16

p. 02 474 5440

Takaisin tapahtumiin