Siirry sisältöön

Muutoksia verkkosivujen Sosiaali ja terveys -osiossa

Alkusyksyn aikana kaupungin verkkosivujen Sosiaali ja terveys -osiossa on tehty merkittäviä muutoksia.

Kuntosalilaite Nystep Paltanpuiston palvelukeskuksen esteettömässä kuntosalissa.

Paltanpuiston palvelukeskuksen kuntosalissa tarjotaan paimiolaisille mahdollisuutta ylläpitää kuntoaan.

Kun Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha vuodenvaihteessa aloitti toimintansa, oli hyvinvointialueen verkkosivusto varha.fi vielä kovasti keskeneräinen. Niinpä tällöin oli syytä jättää kuntien verkkosivuille runsaasti sisältöjä sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta. Varhan verkkosivuja on nyt täydennetty niin paljon, että kuntien verkkosivujen sosiaali- ja terveys -osioita ollaan parhaillaan karsimassa laajamittaisesti. Pääosin kaupunkilaisia ohjataan etsimään tietoja sosiaali- ja terveyspalveluista Varhan sivuille.

Paimion kaupungin verkkosivuilla muutostyöt on nyt pääosin tehty. Ikääntyneiden palvelut -osio kohdalla on syytä huomata, että erityisesti Paltanpuiston palvelukeskuksessa palvelun tuottajina on muitakin tahoja kuin Varha. Ruokapalveluja PaltanPadassa tarjoaa ISS ja vapaaehtoistoimintaa ja tapahtumia tuottaa Paimion kaupungin hyvinvointipalvelut.

Maahanmuuttajien kotoutumispalvelut & terveyspalvelut

Loppukesän aikana sivustolle luotiin uusia alasivusto Maahanmuuttajien kotoutumispalveluista, kuten terveyspalveluista ja sosiaaliturvasta. Terveyspalvelujen osalta Paimion-Sauvon terveyskeskuksen palvelut ovat vielä loppuvuoden ajan omalla erillissivustollaan. Vuodenvaihteeseen jälkeen terveyskeskuksenkin palvelutiedot löytyvät ainoastaan Varhan sivustolta. Ympäristöterveydenhuollon, jonka palvelut Paimiolle tuottaa yhä Liedon kaupunki, tiivistetyt palvelut löytyvät kaupungin sivuilta osoitteesta paimio.fi/ymparistoterveydenhuolto-paimiossa.