Siirry sisältöön

Sosiaalipalvelujen asiakastietoja voi jatkossa tarkastella OmaKannassa

Varhan sosiaalipalveluissa kirjatut tiedot ovat tulleet näkyviin OmaKantaan vaiheittain 8.1.2026 lähtien.

Sydämen muotoon koottu kahdeksan pikkukuvaa erilaisista työntekijöistä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen asukkaat voivat nyt katsoa Omakanta – verkkopalvelusta terveystietojensa lisäksi sosiaalipalvelujen asiakastietojaan. OmaKannassa näkyvät tiedot, jotka on kirjattu alueen sosiaalipalveluissa 8.1.2026 lähtien.

OmaKannasta tiedot on helppo tarkistaa

Asiakas voi lukea OmaKannasta itseään koskevat sosiaalipalvelujen asiakirjat, kuten päätökset, suunnitelmat ja arviot. Lisäksi OmaKannasta voi tarkistaa asiakkuutensa alkamisajankohdan ja omatyöntekijänsä yhteystiedot.  Monet OmaKannassa näkyvistä sosiaalipalvelujen tiedoista on aiemmin saatettu lähettää asiakkaalle vain paperisena. Kun tiedot ovat myös OmaKannassa, ne pysyvät tallessa ja niihin on helppo palata.

Tiedot löytyvät OmaKannan Sosiaalipalvelujen tiedot -osiosta. Eri palveluissa kirjatut tiedot ovat omien otsikoidensa alla, esimerkiksi vammaispalveluille ja työikäisten palveluille on omat otsikkonsa.

Sosiaalipalvelujen tiedot -osio näkyy asiakkaalle, vaikka hänellä ei olisi sosiaalipalvelujen asiakkuutta. Tällöin osiossa lukee, että tietoja ei ole.

Jos asiakas ei itse käytä digipalveluja, hän voi valtuuttaa jonkun läheisensä hoitamaan asioita puolestaan, jolloin tiedot näkyvät OmaKannassa myös valtuutetulle henkilölle. Lisäksi alaikäisten lasten tiedot näkyvät OmaKannassa huoltajalle

Tiedot alkavat näkyä vaiheittain

Sosiaalipalvelujen tiedot tulevat OmaKantaan vaiheittain. Esimerkiksi asiakaskertomukset tulevat näkyviin vasta myöhemmin.

Tiettyjä sosiaalipalvelujen tietoja ei näytetä OmaKannassa lainkaan. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi turvakotipalveluun tai lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön liittyvät asiakirjat sekä maksusitoumukset.

Yhteyshenkilöt

Jenni Tolonen
Kanta2 – projektipäällikkö
Puh: 050 314 0933
jenni.tolonen@varha.fi

Marianna Heikkilä
Sosiaalihuollon kirjaamisen erikoissuunnittelija
Puh: 050 543 7755
marianna.heikkila@varha.fi