Paimion talousarvio 2027: taloutta tasapainotetaan ja strategiaa toteutetaan
Paimion kaupunginjohtajan vuoden 2027 talousarvioesityksen vuosikate on noin 3,04 miljoonaa euroa ja alijäämä noin 767 000 euroa. Valmistelussa korostuvat käyttötalouden tasapainottaminen, investointitason merkittävä alentaminen ja uuden kaupunkistrategian toteuttaminen. Kaupunginjohtajan käsittelyssä tehdyt muutokset parantavat tulosta yhteensä noin 928 000 eurolla käsittelyä edeltäneeseen valmisteluvaiheeseen verrattuna.
Talousarvion valmistelun lähtökohtana on ollut poikkeuksellisen tiukka raami: toimintakate eli
toimintatuottojen ja toimintakulujen erotus on tavoiteltu vuoden 2025 tilinpäätöksen tasolle.
Palkankorotukset ja muu kustannusten nousu ovat edellyttäneet toimialoilta merkittäviä säästöjä ja
toimintatapojen uudistamista.
Talouden tasapainottaminen edellyttää sekä arkisia tehostamistoimia että rakenteellisia ratkaisuja. Haluamme varmistaa, että Paimiolla on myös tulevaisuudessa mahdollisuus järjestää toimivat laadukkaat palvelut ja kehittää kaupunkia pitkäjänteisesti, kaupunginjohtaja Nina-Mari Turpela toteaa.
Talous vahvistuu, mutta jää edelleen alijäämäiseksi
Talousarvioesityksen vuosikate on 3 038 715 euroa ja tilikauden alijäämä 767 285 euroa.
Positiivinen vuosikate osoittaa, että kaupungin tulorahoitusta jää juoksevien menojen jälkeen
investointeihin ja lainojen lyhennyksiin. Se ei kuitenkaan vielä riitä kattamaan poistoja, joten
talouden tasapainottamista on jatkettava.
Kaupunginjohtajan käsittelyssä toimintamenot pienenevät yhteensä noin 747 000 euroa.
Henkilöstömenojen osuus vähennyksestä on noin 354 000 euroa, johon sisältyy eläkejärjestelmän
tasausmaksun noin 260 000 euron vähennys. Palvelujen ostoista vähennetään noin 338 000 euroa
sekä aineista, tarvikkeista ja muista toimintakuluista yhteensä noin 55 000 euroa.
Toimintatuotot vähenevät nettomääräisesti noin 99 000 euroa, toimintakate paranee noin 648 000
euroa. Valtionosuuksien 150 000 euron ja muiden rahoitustuottojen 130 000 euron lisäykset
nostavat tulosta parantavan kokonaisvaikutuksen 928 474 euroon.
Investointitaso laskee vuonna 2027 merkittävästi, mikä vähentää uuden velan tarvetta suurten
investointivuosien jälkeen. Velkaantumisen pysäyttäminen edellyttää myös käyttötalouden
vahvistamista ja riittävää tulorahoitusta.
Palveluja uudistetaan ja elinvoimaa vahvistetaan
Palveluverkkoselvitys antaa pohjaa palvelujen järjestämistapojen kehittämiselle ja kaupungin
tilojen tehokkaammalle käytölle tulevaisuudessa ja sitä noudatettaessa mahdollistaisi
suunnitelmavuosille talouden vahvistumisen.
Vuoden 2027 talousarvio on ensimmäinen konkreettinen vaihe uuden ”Aallon harjalla”
kaupunkistrategian toteuttamisessa. Sen painopisteet ovat Talous ja arkijärki, Vetoava viestintä ja
Parantava Paimio.
Talouden haasteiden rinnalla Paimiossa on myönteistä kehitystä. Kaupunki menestyy edelleen
elinvoimaa ja pitovoimaa koskevissa tutkimuksissa. Rakentuvat KAS asuntojen vuokratalo ja
Paimion Palvelukeskussäätiön senioritalo monipuolistavat asumisen vaihtoehtoja. Paimion
parantolan maailmanperintöasema avaa mahdollisuuksia matkailulle, tunnettuudelle ja
yritystoiminnalle.
Kiitän kaikkia valmisteluun osallistuneita strategiamyönteisestä työstä ja halusta löytää tehostamiskohteita. Taloudesta huolehtiminen ja elinvoiman vahvistaminen ovat yhteinen tehtävämme, Turpela sanoo.
Lisätiedot:
Nina-Mari Turpela
Paimion kaupunginjohtaja
p. 02 474 5300
Kaupunginhallitus käsittelee talousarvioesitystä 29.10.2026 pidettävässä kokouksessa.
Tutustu kokouksen esityslistaan.