Siirry sisältöön

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaikki päätösehdotukset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikon 27.9. kokouksessa kaikki kahdeksan varsinaista kokousasiaa päätösehdotusten mukaisesti. Lisäksi kokouksessa jätettiin neljä valtuustoaloitetta.

Kaupungintalon Paimiosalin puhujakorokkeen takana kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki. Valkokankaalla näkyy käsiteltävänä olevan kokousasian tietoja.

Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki avasi kokousedustajille ja lehteriyleisölle TE 2024 uudistuksen taustoja.

Useita kiinteistöihin liittyneitä asioita sisältänyt kaupunginvaltuuston asialista käsiteltiin Paimiosalissa varsin tiiviissä tahdissa eli 40 minuutissa. Kokoukseen osallistui 29 varsinaista valtuuston jäsentä ja kuusi varajäsentä.

Esittelijänä kokouksessa toiminut kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki pohjusti laajasti yhtenä kokousasiana ollutta TE -palvelut 2024 -uudistusta sekä siihen liittyvän  yhteistoimintasopimuksen ja suunnitelman hyväksymistä. Valtuusto hyväksyi tässäkin pykälässä pohjaehdotuksen eli valtuusto hyväksyi Turun työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja työvoimapalvelujen järjestämistä koskevan suunnitelman. Lisäksi kaupunginvaltuusto ilmaisi tahtonaan, että Paimion kaupungissa on toimipiste, joka tuottaa lakisääteisiä työvoimapalveluja kuntalain 54§:n mukaisesti. Turun työllisyysalueen palvelutuotantoa ollaan käynnistämässä ensi vuoden alusta alkaen. Julkiset työvoimapalvelut siirtyvät kuntien järjestämisvastuulle vuotta myöhemmin eli 1.1.2025.

Neljä valtuustoaloitetta

Kokouksen lopussa jätettiin neljä valtuustoaloitetta:

  1. Kevyenliikenteen kulkuväylä Pakurlansillan tuntumaan
  2. Iso-Iivarintien, Kevolantien ja Syybyntien risteyksen turvallisuus riittävälle tasolle
  3. Julkisen varhaiskasvatuksen, perhepäivähoidon ja yksityisen varhaiskasvatuksen kustannusselvityksen tekeminen
  4. Nuorten turvapaketti, joka sisälsi neljä alakohtaa sisältäen mm ulkoalueiden valaistusten ja kameravalvonnan parantamista

 

Kokouksen tallenne on katsottavissa Paimio-tv:n kautta.