Siirry sisältöön

Maahanmuuttajien kotoutumispalvelut

Kotoutumispalveluiden tarkoituksena on tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Paimion kaupunki tuottaa kotoutumispalveluja yhteistyössä Kaarinan kaupungin kanssa.

Kunnat ja kaupungit ovat avainasemassa maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisessä. Kotoutumisen edistäminen sijoittuu kunnissa erityisesti peruspalveluihin: maahanmuuttajat tarvitsevat muiden kuntalaisten tavoin esimerkiksi kasvatus- ja koulutuspalveluja sekä asumis- ja vapaa-ajan palveluita.

Kotoutumista edistävässä laissa säädetään kunnille myös erityisiä tehtäviä. Kunnan tehtävänä on vastata ja sovittaa yhteen paikallista kotoutumisen edistämisen kehittämistä, suunnittelua ja seurantaa sekä huolehtia henkilöstön kotoutumiseen liittyvästä osaamisesta. Lisäksi kunnan tulee huolehtia palvelujensa soveltuvuudesta myös maahanmuuttajille sekä huolehtia siitä, että kunnassa on tarpeisiin nähden riittävästi kotoutumislain mukaisia toimenpiteitä ja palveluja.

Paimion kaupunki tuottaa kotoutumislain mukaisia kotoutumispalveluja yhteistyössä Kaarinan kaupungin kanssa. Paimiossa työskentelee 80% työajalla maahanmuuttokoordinaattori, jonka tehtävänä on koordinoida sekä kotoutumista edistävän lain että Paimion kaupungin kotouttamisohjelman mukaisia kunnan tehtäviin kuuluvia toimintoja.

Maahanmuuttokoordinaattori on keskeinen yhteyshenkilö

Maahanmuuttokoordinaattorin työn tarkoituksena on tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Kotoutumispalvelujen asiakkaina ovat maahanmuuttajataustaiset kuntalaiset ja painopisteenä erityisesti kuntien vastuulla oleva kotikunnan saaneiden tilapäistä suojelua saavien sekä oleskeluluvan saaneiden turvapaikan hakijoiden kotoutumista edistävä työ.

Maahanmuuttokoordinaattorin keskeisimmät tehtävät ovat:

  • Maahanmuuttajataustaisten asukkaiden ja heidän parissaan toimivien verkostojen ohjaus ja neuvonta.
  • Työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttajien alkukartoitusten ja kotoutumissuunnitelmien laatiminen.
  • Paimion kaupungin maahanmuutto- ja kotoutumispalvelujen koordinointi yhteistyössä mm. oppilaitosten, TE-toimiston, ELY-keskuksen ja hyvinvointialueen kanssa
  • Maahanmuuttajien ohjaaminen muihin julkisiin palveluihin kuten hyvinvointialueelle tarpeen mukaan.
  • Paimion kaupungin maahanmuutto- ja kotoutumispalvelujen kehittäminen huomioiden käynnissä olevat valtakunnalliset uudistukset ja niiden vaikutukset.
  • Kotoutumislain ja TE2024- uudistuksen seuraaminen ja toimeenpano.
  • Yhdyshenkilö- ja asiantuntijatehtävät.
  • Maahanmuuttajien osallisuuden vahvistaminen yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhdistysten kanssa.

Paimion kaupungin maahanmuuttokoordinaattorina toimii Tiia-Mari Tiittanen.
Tiia-Mari Tiittasen tavoittaa sähköpostitse osoitteesta tiia-mari.tiittanen@kaarina.fi sekä puhelimitse numerosta +358 40 842 8766 (arkisin klo 9-15).

Kotikunnan hakeminen

  • Kotikunnan saaminen tarkoittaa siirtymistä vastaanottopalveluista Paimion kaupungin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelujen piiriin. Kotikunnan saamisen myötä henkilöllä on samat oikeudet, palvelut ja velvollisuudet kuin Suomessa vakituisesti asuvilla. Kotikunta ei vaikuta kansalaisuuteen tai oikeuksiin kotimaassa eikä se ole esteenä kotimaahan paluulle.

    Kotikuntaa haetaan Digi- ja väestötietovirastolta. Mikäli henkilö tai hänen perheenjäsenensä

    • on asunut Suomessa vähintään vuoden JA
    • hänellä vähintään vuoden kestoinen voimassa oleva tilapäisen suojelun lupa JA
    • hänellä on suomalainen henkilötunnus,

    voi kotikuntaa hakea DVV:n verkkosivuilla. Samalla hakemuksella voi hakea kotikuntaa kaikille perheenjäsenille. Henkilöt joilla on

    • vähintään vuoden kestoinen voimassa oleva tilapäisen suojelun lupa ja vähintään kaksi vuotta kestävä työsuhde tai opiskelupaikka TAI
    • perheenjäsen, jolla on kotikunta Suomessa

    voivat hakea kotikuntaa asioimalla DVV:n palvelupaikassa. Lähin DVV:n toimipaikka sijaitsee Turussa Valtion virastotalossa osoitteessa Itsenäisyydenaukio 2, 1. krs 20800 TURKU.