Siirry sisältöön

Laatuelokuvien sarjassa Polta nämä kirjeet

Laatuelokuvien sarjan maaliskuun elokuvana nähdään ruotsalaiselokuva Polta nämä kirjeet.

Ajankohta:
15.3.2023 klo 18:30–20:30

Sijainti:
Bio Stara
Pussitie 4

Järjestäjä:
Paimion kulttuuripalvelut & Bio Kuva Jari Mäkilä

Linkki tapahtuman sivulle

Mies, nainen ja poika elokuvajulisteen kuvakollaasissa.

Paimion kulttuuripalvelujen ja Bio Kuva Jari Mäkilän yhteisessä laatuelokuvien sarjan maaliskuun elokuva on ruotsalainen draamaelokuva Polta nämä kirjeet. Elokuva esitetään Bio Starassa (Pussitie 4) kolme kertaa: sunnuntaina 12.3. klo 16.30, ti 14.3. klo 18.30 ja ke 15.3. klo 18.30. Liput 8€

Elokuvan on ohjannut Björn Runge. Sen on käsikirjoittanut Veronica Zacco Alex Schulmanin kirjoittaman romaanin Bränn alla mina brev pohjalta. Kirja on julkaistu suomeksi vuonna 2020 samalla nimellä kun elokuva,

Elokuvassa ilmenee kolme aikakautta, kaksi sukupolvea ja salaisuus. Riideltyään vaimonsa kanssa Alex Schulman tajuaa, että hänen täytyy käsitellä vihaansa. Viha on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kaikki perheen konfliktit ja kostotoimet näyttävät polveutuvan yhdestä ja samasta henkilöstä: isoisästä Sven Stolpesta. Elokuva seuraa Karin ja Sven Stolpen elämää sekä lyhyttä suhdetta, joka Karinilla oli Olof Lagercrantzin kanssa 1930-luvun alussa

Takaisin tapahtumiin