Siirry sisältöön

TET-viikolla oppii uusia taitoja

Paimiossa on jälleen kerran toteutettu TET-viikko eli työelämään tutustuminen. TET-viikko on kaikilla yläkoululaisilla kahdesti: kahdeksannen luokan keväällä ja yhdeksännen luokan syksyllä.

Opinto-ohjaaja esittelee nuorelle kansiosta tietoja.

Opinto-ohjaaja Suvianna Seppälä kiersi viikon aikana TET-harjoittelijoiden harjoittelupaikoilla. Tässä kuvassa ollaan Paimion kaupungintalolla.

Paimiossa jaksoon osallistui noin 130 yhdeksäsluokkalaista. Haastattelimme Vistan koulun opinto-ohjaaja Suvianna Seppälää TET-viikon järjestelyistä ja merkityksestä.

TET-viikosta ollaan hyvin iloisia niin koulun kuin oppilaidenkin puolella.

Viikko on erittäin hyvä tilaisuus kokeilla erilaisia aloja tulevaisuuden opiskelua ja töitä varten. Lisäksi siinä oppii elämän kannalta tärkeitä taitoja, kuten aikataulutusta, työn jakamista monelle päivälle sekä töiden tärkeysjärjestykseen laittamista, Seppälä toteaa.

Noin 90% oppilaista hakee TET-paikkansa itsenäisesti

 

  • Paikan hankkiminen on Paimiossa helppoa paikkojen määrän ja yrittäjien positiivisen asenteen takia. 90% harjoittelijoista hankkii paikan itse, lopuissa koulun opinto-ohjaajat avustavat.
  • Suosituimpia kohteita Paimiossa ovat alakoulut, päiväkodit, lounasravintolat, kuntosalit ja kaupat.
  • Noin 30% kaikista oppilaista lähtee muille paikkakunnille TET-viikoksi.
  • TET-paikkoja voidaan myös hakea vanhempien työpaikalta tai muiden suhteiden avulla. TET-viikon perusteella nuoret tekevät harvoin varmoja päätöksiä uravalinnastaan. Joskus he saavat vahvistuksen, että kiinnostuvat kyseisestä alasta ja voivat olla kiinnostuneita opiskelemaan sitä tulevaisuudessa.

Tämä on vähän niin kun opon joulu ja juhannus samaan aikaan

Työnantajat opastavat Seppälän mukaan yleensä TET-harjoittelijoita vastuuntuntoisesti ja ohjaavat hyvin suoritettavissa työtehtävissä.