Siirry sisältöön

Paimion kaunein kotipiha -kilpailu 2022 on käynnistynyt

Parillisina vuosina järjestettävän Paimion kaunein kotipiha -kilpailun ilmoittautumisaika tänä vuonna on 12.4. - 15.6. Kilpailualueena tänä vuonna on Moision alue sekä tien 2341 (Sukselantie) lähialueet.

Kuva pihalla olevasta huvimajasta. Paimion kaunein piha -kilpailun voittaja 2020.

Vuonna 2020 pihakilpailussa jaettiin kaksi ykköspalkintoa. Pienten pihojen sarjan voitti Salmisen piha.

Ilmoitukset Paimion kauneimmasta kotipihasta tulee tehdä 15.06.2022 klo 15.30 mennessä. Voit myös lähettää valokuvia kilpailuun ilmoitetusta pihasta etukäteen tutustuttavaksi. Kuvat tulee lähettää 22.6. mennessä osoitteeseen puutarhakilpailu@paimio.fi.

Paimion kaunein kotipiha -kilpailun tavoitteena on löytää asukkaidensa näköisiä, toimivia ja esteettisiä pihoja ja parvekkeita.  Arvioinnin kohteena on pihan toimivuus, kauneus, rakenteet ja kulkuväylät. Paras piha on kokonaisuus, jossa asukkaat viihtyvät ja jossa mieli virkistyy. Pihassa saa näkyä myös elämisen ja asumisen jäljet. Myös mielenkiintoiset ja omaperäiset ratkaisut otetaan arvioinnissa huomioon.
Jokainen piha on erilainen ja yksilöllinen. Kilpailuun voivat osallistua kaikenlaiset asutut pihat: taloyhtiöiden yhteispihat, parvekepihat, maalaistalojen sekä omakotitalojen pihat.

Paimion kaunein kotipiha -kilpailuun voi ilmoittautua mukaan 15.6.2022 mennessä.
Kilpailualueena on vuonna 2022 Moision alue ja tien nro 2341 (Sukselantie) lähialueet Ilmoittautua voi täyttämällä ilmoittautumislomakkeen osoitteessa paim.io/paimiokotipihakilpailu tai paperisella lomakkeella, jota saa Paimion kaupungintalon palvelupisteeltä.

Viisihenkinen tuomaristo kiertää ja arvioi kilpailuun ilmoittautuneet pihat sekä tekee katselmuksen alueella kesäkuun loppupuolella. Kilpailun kolme parasta pihaa julkistetaan myöhemmin kesällä. Palkintona jaetaan Paimion kaunein piha -laatta, kunniakirjoja sekä tuotepalkintoja. Kilpailu toteutetaan Mauri Perkonojan lahjoitusrahaston varoilla.

Lisätietoa kilpailusta ja sen säännöistä.