Siirry sisältöön

Esiopetuskuljetukset

Paimion kaupunki tarjoaa tietyissä tapauksissa esiopetuksen oppilaalle maksuttoman kuljetuksen tai kuljetuskorvauksen kotoa esiopetukseen ja takaisin.

Paimiossa esiopetuksen oppilas on oikeutettu perusopetuslain mukaiseen maksuttomaan esiopetuskuljetukseen tai kuljetuskorvaukseen, jos matka kotoa esiopetuspaikkaan ylittää kolme kilometriä suuntaansa.

Kuljetus tai korvaus voidaan järjestää myös tilanteessa, jossa oppilaan esikoulumatka on liian vaikea, rasittava tai vaarallinen oppilaan ikään ja muihin olosuhteisiin nähden.

Jos lapsesi on pelkässä esiopetuksessa päiväkodissa eikä osallistu varhaiskasvatukseen ennen tai jälkeen esiopetusajan, hänen kuljetuksensa järjestetään ensisijaisesti koulukuljetusten yhteydessä vuoroliikenteen linja-autoja käyttäen. Jos vuoroliikennettä ei ole käytettävissä, oppilaalle järjestetään joko osittain tai kokonaan kuljetus tilauslinja-autolla tai taksilla.

Mikäli lapsi kulkee esiopetukseen koulukuljetuksella, hänen huoltajansa vastaavat siitä, että hänet saatetaan aina noutopysäkille. Lasta on myös oltava vastassa, kun hän saapuu esiopetuksesta. Esiopetuspaikassa lapsi otetaan vastaan ja opetuksen päättyessä saatetaan kuljetukseen.

Jos lapsesi osallistuu Paimiossa esiopetuksen lisäksi myös varhaiskasvatukseen ja hän on oikeutettu maksuttomaan esiopetuskuljetukseen, huoltajalle maksetaan Kelan korvausperusteen mukainen kilometrikorvaus niiltä matkoilta, jotka oppilas kuljetetaan suoraan esiopetukseen tai sieltä kotiin. Mikäli lapsi siis osallistuu täydentävään varhaiskasvatukseen ennen esiopetusta tai sen jälkeen, huoltajat vastaavat itse kuljetuksista varhaiskasvatukseen ja takaisin kotiin. Korvattava matka koskee siis ainoastaan väliä koti-esiopetus tai esiopetus-koti.

Jotta voit saada kuljetuskorvausta, on esiopetusmatkan kulkemisen oltava säännöllistä ja etukäteen kaupungin kanssa sovittua. Oikeuden maksuttomaan kuljetukseen tulee kestää vähintään kaksi kuukautta.

Toimi näin

Jos lapsesi käy esiopetuksessa päiväkodissa, voit toimittaa vapaamuotoisen koulukuljetusanomuksen sähköpostitse koulutoimiston toimistosihteerille osoitteeseen koulukuljetus@paimio.fi

Jos lapsesi on oikeutettu kuljetuskorvaukseen ota yhteyttä koulutoimistoon asian selvittämiseksi.
Lisätietoja esiopetuskuljetuksesta antavat myös koulutoimiston toimistosihteeri, varhaiskasvatusohjaaja sekä varhaiskasvatuksen palveluneuvoja palveluaikoinaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Esiopetukseen osallistuva lapsi on oikeutettu maksuttomaan esiopetuskuljetukseen tai kuljetuskorvaukseen, jos
* hänen matkansa kotoa esiopetukseen ylittää kolme kilometriä tai
* matka on muuten oppilaalle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Kuljetettava tai korvattava matka koskee ainoastaan kotoa suoraan esiopetukseen tai suoraan esiopetuksesta kotiin kulkemista, ei siirtymisiä täydentävän varhaiskasvatuksen ja kodin välillä.

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton

Asiointikanavat

  • Varhaiskasvatusohjaaja
    +35824745239
    Maksullisuustiedot: (pvm/mpm)
    Varhaiskasvatuksen palveluneuvoja
    +35824745107
    Puhelinaika ma-pe klo 9-10
    Maksullisuustiedot: (pvm/mpm)
    Varhaiskasvatusjohtaja
    +35824745312
    Maksullisuustiedot: (pvm/mpm)
    Palvelusihteeri
    +35824745101
    Maksullisuustiedot: (pvm/mpm)
    Koulutoimiston toimistosihteeri
    +35824745313
    Maksullisuustiedot: (pvm/mpm)