Paimion parhaiden palkitseminen
Hyvinvointilautakunta järjestää vuosittain tilaisuuden, jossa palkitaan edellisen vuoden parhaat urheilijat, valmentaja, joukkueet sekä lajien parhaat. Urheilijoiden joukosta palkitaan erikseen myös arvokisojen kultamitalistit. Samassa tilaisuudessa palkitaan lisäksi Vuoden nuori, Kunnon kuntalainen, Vuoden liikuntateko sekä Vuoden kulttuuriteko. Esitykset Paimion Parhaiksi perusteluineen toimitetaan hyvinvointilautakunnalle ehdotuslomakkeella. Ensisijaisesti käytetään näiltä sivuilta löytyviä sähköisiä lomakkeita, mutta myös paperisen lomakkeen saa Paimion palvelupisteestä kaupungintalolta. Ehdotuksia voi antaa edellisen vuoden joulukuun alusta seuraavan vuoden tammikuun 10. päivään mennessä. Lopullisista valinnoista päättävät erillinen työryhmä ja hyvinvointilautakunta. Toiminta, jossa kaupunki on pääjärjestäjänä, ei voi olla palkinnon saaja.
Paimion Parhaat 2025
Alla lisätietoa kaikista palkintokategorioista sekä linkit joulukuun alusta avautuviin sähköisiin ehdotuslomakkeisiin. Vuoden 2025 parhaiden ehdotusaika päättyy 10.1.2026 klo 23:45.
Paimion parhaat
- urheilijat
- valmentaja
- joukkue
- Suomen-, Pohjoismaiden, Euroopan- ja Maailmanmestarit
Parhaan urheilijan ehdotuslomakkeella voi ehdottaa paremmuusjärjestyksessä kerralla jopa viittä eri urheilijaa, jotta kaikki mahdolliset yksittäiset urheilijat ja heidän saavutuksensa tulisi huomioitua valintoja tehdessä. Parhaiden urheilijoiden, mestareiden ja joukkueiden palkinnassa huomioidaan 15-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjoissa saavutetut mestaruudet. Palkittavan tulee olla paimiolainen (kotipaikkakunta Paimio vähintään 6 kk palkitsemisvuonna) tai edustaa paimiolaista urheiluseuraa (palkitsemisvuonna vähintään 6 kk).
Paimion liikuntapalvelun koolle kutsuma erillinen työryhmä tekee lopulliset valinnat saatuaan urheiluseuroilta ja kuntalaisilta perustellut vapaamuotoiset esitykset ehdotuksista.
Ehdotuslomakkeet:
- Paimion vuoden 2025 paras urheilija
- Paimion vuoden 2025 paras valmentaja
- Paimion vuoden 2025 paras joukkue
Lisätietoja saa vapaa-aikapalvelusta puh. (02) 474 5314.
Vuoden nuori
Vuoden nuori – tittelin voi saada vain kerran. Voit tarkastella aieimmin palkittuja Vuoden nuori paimiolaisia sivun alalaidasta löytyvästä Hakijan opas 2026 ja Paimion Parhaat -ohjeen lopusta löytyvästä listauksesta.
Vuoden nuoren tulee olla:
- 15–29-vuotias
- hyväkäytöksinen
- toiset huomioonottava
- omatoiminen
- esimerkillinen
- vapaa-ajallaan aktiivisesti toimiva
Lopullisista valinnoista päättävät erillinen työryhmä ja hyvinvointilautakunta.
Ehdotuslomake: Paimion Vuoden nuori 2025
Lisätietoja saa vapaa-aikapalvelusta puh. 02 4745315.
Kunnon kuntalainen
Kunnon kuntalaisen tittelin voi yksi henkilö saada vain kerran. Voit tarkastella aieimmin palkittuja Kunnon kuntalaisia sivun alalaidasta löytyvästä Hakijan opas 2026 ja Paimion Parhaat -ohjeen lopusta löytyvästä listauksesta.
Kunnon kuntalaisen kunnianimen voi kuntalainen saada erityisen merkityksellisestä toiminnasta paimiolaisten hyvinvoinnin edistäjänä:
- toimimalla aktiivisena vapaaehtoistoimijana
- harrastamalla itse esimerkillisen säännöllisesti ja monipuolisesti
- toimimalla innostavasti ja laaja-alaisesti paimiolaisten hyvinvoinnin edistämiseksi
- toimimalla aktiivisena hyvinvoinnin puolestapuhujana
Lopullisista valinnoista päättävät erillinen työryhmä ja hyvinvointilautakunta.
Ehdotuslomake: Kunnon kuntalainen 2025
Lisätietoja saa vapaa-aikapalvelusta puh. (02) 474 5314.
Vuoden liikuntateko
Tämä kunniamaininta myönnetään sellaiselle teolle/taholle, jonka toiminta on jäänyt erityisesti mieleen vuoden ajalta, ja jonka vaikuttavuus ja näkyvyys ovat olleet merkittävää Paimiossa.
Lopullisista valinnoista päättävät erillinen työryhmä ja hyvinvointilautakunta.
Ehdotuslomake: Vuoden liikuntateko 2025
Lisätietoja saa vapaa-aikapalvelusta puh. (02) 474 5314.
Vuoden kulttuuriteko
Tämä kunniamaininta myönnetään sellaiselle teolle/taholle, jonka toiminta on jäänyt mieleen vuoden ajalta, ja jonka vaikuttavuus ja näkyvyys ovat olleet kulttuuritoiminnan alalla merkittävää Paimiossa.
Lopullisista valinnoista päättävät erillinen työryhmä ja hyvinvointilautakunta.
Ehdotuslomake: Vuoden kulttuuriteko 2025
Lisätietoja saa Paimion kulttuuripalvelusta puh. (02) 474 5250.
Paimion Parhaat 2025 gaala
Paimion Parhaat 2025 gaala järjestään keväällä 2026. Gaala toteutetaan avoimena yleisötilaisuutena.
Vuoden seuratyöntekijä
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry on palkinnut jo monen vuoden aikana Vuoden seuratyöntekijän. Näitä palkittuja on jo lähes 1 000 urheiluseuran vapaaehtoistyöntekijää vuosien varrelta. Yli 30 kuntaa on valinnut palkittavan henkilön joka vuosi, ja Paimio on yksi näistä kunnista.
Vuoden 2025 parhaan seuratyöntekijän ehdotusten jättöaika on päättynyt. Vuoden 2025 seuratyöntekijäksi Paimiossa valittu palkitaan la 25.1.2026 järjestettävässä Varsinais-Suomen Urheilugaalassa. Alla olevasta linkistä löydät listan aiemmin palkituista Vuoden seuratyöntekijöistä Paimiossa.
Paimion vuoden seuratyöntekijät 1997-