Siirry sisältöön

Hakutulokset

Löytyi 53 tulosta haulle “opastuskierros”

Äänestäminen presidentinvaalin toisella kierroksella

Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys järjestetään 31.1. - 6.2.2024. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 11. helmikuuta.

Palvelut museoissa

Paimion museoista löytyy esimerkiksi museokauppoja ja vuokrattavia tiloja. Voit tilata myös opastettuja kierroksia.

Vanha Paimion kierros

Paimio-Seura järjestää kesäkuun ensimmäisenä lauantaina opastetun kävelyretken Moision ja Räpälän kylissä. Retken pituus on noin 3,5 kilometriä

Opastettu hautausmaakierros Pyhän Jaakobin kirkolla

Paimiossa äänestettiin toisella kierroksella muuta maata ahkerammin

Paimiolaiset äänestivät presidentinvaalin toisella kierroksella ahkerammin kuin maassa keskimäärin. Koko Suomen äänestysprosentti oli 70,7, kun se...

Lähde tutustumaan Lounais-Suomen Jätehuollon toimintaan ja Lounavoiman ekovoimalaitokseen 21.3.

Nyt on loistava tilaisuus tutustua LSJH:n opastuksella kestäviin kulutustottumuksiin, kierrätykseen, jätteiden hyödyntämiseen sekä ekovoimalaitokseen ja...

Mennään Bussilla Vanhustenviikolla

Opastettu hautausmaakierros Paimion kirkon hautausmaalla

Perinteinen opastettu kierros Paimion Pyhän Mikaelin hautausmaalla oppaana toimivan Arimo Lähdeniityn johdolla.

PA1 - PA4 linjat starttaavat maanantaina 5.8.

Fölin reitit täydentyvät, kun Paimion sisäiset reitit PA1 - PA4 aloittavat liikennöinnin maanantaina 5. elokuuta.

Elämää ja ihmisiä Spurilassa

Paimio 700 -juhlavuoden Talot kertovat -sarjaan liittyen kesäkuun toisena sunnuntaina järjestetään Elämää ja ihmisiä Spurilassa -tapahtuma...

Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä 5.10.2023

Valtakunnallista iäkkäiden ulkoilupäivää vietetään perinteisesti Vanhustenviikon torstaina (viikko 40).

Fölin avaustapahtuma & Avoimet ovet Sähkömuseossa

Maanantaina 1.7. Paimio liittyy Föliin ja samana päivänä vietetään Fölin 10-vuotissyntymäpäivää. Juhlan kunniaksi Fölin liikkuva myyntipiste...

Palveluliikenne Kymppikyyti on elokuusta alkaen PA5 -linja

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on tehnyt lisää päätöksiä kesällä alkavaan Paimion Föli-liikenteeseen liittyen - viimeisimmät...

Ilmoittaudu koko perheen luontoretkelle Kuhankuonolle lauantaina 18.5.

Paimion ja Sauvon ehkäisevän päihdetyön työryhmä järjestää 18.5 luontoretken Kuhankuonon retkeilyreitistölle.

Paimio 700 -juhlavuosi jatkuu vilkkaana kesäkuussakin

Vuonna 2025 vietettävä Paimio 700 -juhlavuosi on tarjonnut runsaasti koettavaa alkuvuoden aikana - eikä tahti hiljene kesäkuussakaan.

Varsin Hyvän hankeinfo Paimiosalissa

Varsin Hyvä ryn hankeinfokiertue saapuu Paimiosaliin torstaina 2.3. klo 17.30, jolloin on mahdollista kuulla minkälaisiin yleishyödyllisiin hankkeisiin on...

Viikoittaiset opastukset Sähkömuseossa ja Miilassa

Vistantien varren museoissa, Käsityömuseo Miilassa ja Paimion Sähkömuseossa, järjestetään heinäkuun ajan keskiviikkoiltapäivisin opastetut kierrokset...

Tutustumispäivä Livian Paimion toimipisteessä

Tutustu Ammattiopisto Livian Paimion toimipisteen tarjoamiin metsä- ja eläinalan koulutuksiin.