Paimion rottahavainnot ovat lisääntyneet – ennaltaehkäise ja torju
Rottahavainnot ovat lisääntyneet Paimion taajama-alueella. Ne ovat keskittyneet erityisesti Oinilan alueelle, mutta niitä on ollut muuallakin. Rottien esiintymistä voidaan ehkäistä tehokkaasti arjen pienillä toimilla ja niiden torjunta on jokaisen kiinteistönomistajan vastuulla.
Ennaltaehkäisyssä on tärkeintä, ettei ympäristössä ole rotille ruokaa ja suojaa. Sulje jäteastiat tiiviisti, äläkä jätä roskapusseja ulos. Kompostoi ruuantähteet vain jyrsijäsuojatussa kompostorissa. Ruoki lintuja harkiten ja tee se niin, etteivät rotat pääse käsiksi ruokaan. Siivoa ruokintapaikka säännöllisesti. Pidä piha siistinä ja poista rotille sopivat suojapaikat ja ruuat, kuten syksyn omenat. Esimerkiksi tiheät risukot ja kasat sekä polttopuupinot tarjoavat rotille suojaa.
Torjunnasta vastaa jokainen kiinteistönomistaja omalla tontillaan. Tehokkain tapa on sopia yhteisestä torjunnasta naapuruston kanssa ja tilata tuholaistorjunta ammattilaiselta. Älä torju itse, sillä kuluttajakäyttöön ei ole enää saatavilla tehokkaita myrkkyjä.
Kaupunki huolehtii torjunnasta omilla kiinteistöillään. Yksittäisistä rottahavainnoista ei tarvitse ilmoittaa.
Rottien torjunta onnistuu parhaiten, kun jokainen asukas huolehtii jätehuollosta, pihojen siisteydestä ja tarvittaessa torjunnasta. Yhteistyöllä varmistamme turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön.