Siirry sisältöön

Paimio-juoksu juostaan sunnuntaina jo 50. kerran

Juoksutapahtuman lähtö- ja maalialue on Paimion kaupungintalon edustalla.

Paimio-juoksu 2022. Kuva maaliintulosta.

Paimion kaupunki ja Paimion Urheilijat ovat 1970-luvun puolivälistä alkaen järjestäneet niin kilpajuoksijoille kuin kuntoilijoille suunnatun Paimio-juoksun. Aikuisten sarjassa tarjolla on tänä vuonna 10 ja 5 kilometrin matkoja. Lyhyemmän matkan reitti on aivan uusi. Siinä hyödynnetään Paimion keskustan tuntumassa kulkevan Vähäjokipolun vaihtelevia maastoja.  Alle 13-vuotiailla matkat ovat lyhyempiä, 0,8 kilometristä runsaaseen kahteen kilometriin. Viiden kilometrin reittiä voi kulkea myös sauvakävellen.

Kilpasarjoissa kolme parasta juoksijaa palkitaan. Jokainen osallistuja saa muistoksi Paimio-juoksumitalin, joita on jaettu vuodesta 1982 alkaen. Juhlan kunniaksi kaupunki tarjoaa tänä vuotta 50 vuotta täyttäville juoksijoille ilmaisen osallistumisen juoksutapahtumaan.

Paimio-juoksun kulta-aikaa vietettiin 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin tapahtumaan lukuisina vuosina 200 osallistujan rajan. Osallistujaennätys, 283 osallistujaa, kirjattiin vuonna 1983. Viime vuosina ovat osallistujamäärät jääneet alle sadan kisaajan. Takavuosina kilpailuun osallistui usein myös aivan Suomen ehdotonta eliittiä, kuten vuonna 1976 kilpailun pitkän matkan sarjan voittanut Pekka ”Lätsä-Pekka Päivärinta, joka tunnetaan erityisesti maastojuoksun maailmanmestarina vuodelta 1973.

Sunnuntaina 28.4. matkaan startataan sunnuntaina puoliltapäivin. Ilmoittautumaan ehtii vielä paikan päällä klo 10 – 11.30 kisakeskuksessa, joka on Vistan yhtenäiskoululla (Vistantie 31-35).

Lisätiedot:

Paimion kaupungin liikuntasuunnittelija Anna Blomroos, 02 474 5314

Paimio-juoksun reittikartta 2024.
10 kilometrin reitti kiertää Oinilan, Tomeron ja Preitilän kautta takaisin maalialueelle kaupungintalon edustalle. 5 kilometrin reittin hyödyntää Vähäjokipolun maastoja.