Siirry sisältöön

Paimio 700 -juhlavuosimuraali on valmis – teos esillä Paimion kaupungintalon länsipäädyssä

Paimion 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi toteutettu julkinen taideteos on nyt valmis ja kaikkien paimiolaisten sekä kaupungissa vierailevien nähtävillä.

Runsaasti ihmisiä rakennuksen edustalla. Rakennuksessa kahdessa seinässä värikäs muraalimaalaus

Iso joukko ihmisiä oli saapunut seuraamaan Tapahtumien yönä 22.8. juhlavuosimuraalin julkistusta. Kuva: Kenneth Strömberg.

Suurikokoinen muraali sijaitsee Paimion kaupungintalon länsipäädyssä, ja se juhlistaa paikkakunnan pitkää historiaa, kulttuuriperintöä ja yhteisöllisyyttä. Teoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija  Jukka Hakanen. 

Juhlavuoden yhteisöllinen taidehanke

Paimio 700 -juhlavuosimuraali on yksi kaupungin merkittävimmistä kulttuuripanostuksista juhlavuonna 2025. Teos valittiin avoimen teoshaun ja kaupunkilaisten äänestyksen perusteella syksyllä 2024. Hakasen ehdotus sai kolmen finaaliehdokkaan joukossa yli puolet äänistä. Teoksen on rahoittanut Paimion kaupunki, ja se jää pysyvästi osaksi kaupungin taidekokoelmaa. 

Taideteoksen suunnitteluun osallistettiin paimiolaisia työpajojen ja kyselyjen kautta alkuvuodesta 2025. Osallistavuus ja paikallisuus olivat hankkeessa keskiössä – teoksessa haluttiin näkyvän paitsi kaupungin historia myös sen nykyhetki ja yhteisön moninaisuus. 

Teoksessa näkyy Paimion tarina – ryijyn estetiikasta katutaiteen väreihin

Jukka Hakasen muraali yhdistelee perinteisen suomalaisen ryijyn estetiikkaa nykyaikaiseen katutaiteeseen. Lopputulos on värikäs, yksityiskohtainen ja visuaalisesti vaikuttava teos, joka kertoo tarinaa Paimiosta – sen ihmisistä, kulttuurista ja historiasta. Teos rakentuu symboleista, muodoista ja väreistä, joiden kautta avautuu useita tulkintakerroksia. 

Kaupunkilaisten näkemykset ja paikalliset tarinat ovat vaikuttaneet teoksen sisältöön. Muraaliin on piilotettu yksityiskohtia, jotka erityisesti paikalliset tunnistavat. Värit ja sommittelu tekevät teoksesta vahvasti erottuvan ja samalla ajattoman osan kaupungin katukuvaa. 

Julkistus Eläköön Paimio – Tapahtumien yö -tapahtumassa

Paimio 700 -juhlavuosimuraali julkistettiin juhlallisesti perjantaina 22. elokuuta 2025 osana Eläköön Paimio – Tapahtumien yö -kokonaisuutta 

Tilaisuudessa kaupungin kesämuusikko esitti saksofonimusiikkia, ja kuultiin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Markus Kaarlelan puheenvuoro. Taiteilija Jukka Hakanen esitteli teosta ja avasi sen taustoja, suunnitteluprosessia ja paimiolaisten roolia sen toteuttamisessa. 

Lisätiedot hankkeesta Paimio 700 -juhlavuositaideteos -sivulla.