Siirry sisältöön

Päällystystyöt jatkuvat tiellä 2351 ja alkavat tiellä 110 viikolla 22

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä suoritettavat päällystystyöt jatkuvat Paimion alueella toukokuun viimeisellä viikolla. Yhdystiellä 2351 (ns Kevolantie) jatketaan aiempina viikoina aloitettuja töitä. Seututiellä 110 päällystystyöt alkavat Iso-Iivarintien risteyksestä Salon puolelle (Kinnarpyöli) ulottuvalla matkalla.

Asvaltointikoneita uutta päällystettä asentamassa.

Kuva: Varsinais-Suomen ELY

Työnaikaiset liikennejärjestelyt

Työt ajoittuvat pääosin päivä- ja ilta-aikaan. Osa kohteista tehdään yöaikaan liikennehaittojen minimoimiseksi.

Matkantekoon ja mahdollisiin viivästyksiin on hyvä varata riittävästi aikaa, ja tarvittaessa suosia vaihtoehtoisia reittejä.

Töiden aikana ajoradan toinen ajokaista joudutaan sulkemaan liikenteeltä, ja liikenteen käytössä on yksi ajokaista. Liikenne pysäytetään työkohteissa kummastakin suunnasta vuorotellen.

Työmaiden läheisyydessä on tärkeää olla tarkkaavainen, noudattaa alennettuja nopeusrajoituksia sekä säilyttää riittävä turvaväli edellä ajaviin. Tämä takaa turvallisen liikkumisen tienkäyttäjille, työmailla työskenteleville sekä muille liikkujille.

Aikataulumuutokset mahdollisia

Päällystämisen jälkeisillä viikoilla tehdään vielä tiemerkintä- ja muita viimeistelytöitä, ennen kuin kohde on kokonaisuudessaan valmis ja nopeusrajoitukset voidaan palauttaa normaaleiksi.

Ajantasaisimman tiedon päällystystyömaiden etenemisestä, sijainneista ja mahdolliset liikennejärjestelyt löydä Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta.

On myös hyvä huomioida, että suunniteltuihin aikatauluihin voi tulla muutoksia muun muassa sään tai esimerkiksi kalustorikkojen vuoksi.

Lue lisää V-S ELY:n verkkosivuilta.