Siirry sisältöön

Merita Seppälän taidenäyttely ”Rauhan kastelemat niityt” kaupungintalon näyttelyparvella kesäkuun ajan

Rauhan kastelemat niityt - juliste.

”Rauhan kastelemat niityt” on paimiolaisen Merita Seppälän / Kulttuuripaja Mallekin taidenäyttely. Näyttely on nähtävillä kaupungintalon näyttelyparvella juhannukseen asti.

Näyttelyn keskiössä on ihmisyyden lempeät puolet ja luonnon lohduttava olemus. Kun maailma ympärillä on kova, voi taide tuoda lohtua ja lämpöä. Näyttely oli huhtikuun 2023 ajan esillä Raision seurakunnan Myllytilassa Kauppakeskus Myllyssä.

Seppälän erikoisuutena on tehdä tauluja finnfoam-levylle, mutta hän tekee myös maalauksia canvaspohjalle. Seppälä on itseoppinut sunnuntaimaalari, joka yhdistelee rohkeasti erilaisia tekniikoita ja tyylilajeja. Pääasiassa tyylisuunta on kuitenkin abstrakti.

Ensimmäiset työt Seppälä on tehnyt jo yli 12 vuotta sitten, mutta aktiivisemmin tauluja on syntynyt viimeisten 4-5 vuoden aikana. Seppälä piti ensimmäisen taidenäyttelyn Paimion kaupungin näyttelyparvella marraskuussa 2021. Kulttuuripaja Mallekki on taidealan yritys, joka tuottaa kulttuurin, musiikin, kuvataiteen, kulttuurituottamisen ja teatterialan palveluita. Toiminimen taustalta löytyy paimiolainen kulttuurialan freelancer Merita Seppälä.

Näyttely on esillä kesäkuussa Paimion kaupungintalon näyttelyparvella, kaupungintalon aukioloaikojen mukaan:

ma klo 9-17
ti klo 9-15.30
ke klo 10-15.30
to-pe 9-15.30

la-su, sekä pe 23.6. suljettu

Lisätietoa tauluista löytyy Kulttuuripaja Mallekin sometileiltä:

Facebook – Kulttuuripaja Mallekki
Instagram – Kulttuuripaja.mallekki

Merita Seppälä
050 30 81 333
kulttuuripaja.mallekki@gmail.com