Siirry sisältöön

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti ensi vuoden talousarviosta ja veroprosenteista

Keskiviikkoiltana Paimion kaupungintalon Paimiosaliin kokoontunut kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2026 päätösehdotuksen mukaisesti

Iso joukko ihmisiä istumassa kokoussalissa nousevassa katsomossa. Kaksi henkilöä seisoo hieman taempana.

Kaupunginvaltuusto kuvattuna kuluvan valtuustokauden ensimmäisessä kokouksessa 11.6.2025. Takana seisovat valtuuston puheenjohtaja Markus Kaarlela ja kaupunginjohtaja Nina-Mari Turpela.

Talousarviopykälän ryhmäpuheenvuoroissa ei tehty muutosehdotuksia talousarvioehdotukseen, vaan kaikki ryhmät hyväksyivät pohjaehdotuksen.
Yksimielisesti valtuusto hyväksyi myös tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit. Paimio ei siten nosta kunnallis- eikä kiinteistöveroa. Kunnallisveroprosentti pysyy 8,2 %:ssa.

Verotulojen arvioidaan hyväksytyssä talousarviossa kasvavan yli miljoonalla eurolla (+4,9 %) ja valtionosuuksien maltillisesti. Tilikauden alijäämä on 1,7 miljoonaa euroa, ja vuosikate 1,5 miljoonaa euroa. Toimintatuottojen arvioidaan kasvavan 2,2 % ja toimintakulujen 6 % kuluvan vuoden tasosta.

Valtuuston hyväksymät kiinteistöveroprosentit vuodelle 2026 ovat:

  • yleinen, rakennukset 1,10%
  • yleinen, maapohja 1,30 %
  • kiinteistöverolain 13 a §:n tarkoittamille yleishyödyllisille yhteisöille ei vahvistettu erillistä veroprosenttia.
  • vakituiset asunnot 0,45 %
  • muut asuinrakennukset 1,20 %
  • kiinteistöverolain 12 a §:n tarkoittamat rakentamattomat rakennuspaikat 3,00 %voimalaitokset 3,1%.

Kaikki kokousasiat hyväksyttiin päätösehdotusten mukaisesti

Myös muiden kokouspykälien osalta asiat hyväksyttiin päätösehdotusten mukaisesti. Päätösehdotukset löytyvät valtuuston kokouksen esityslistasta.

Kokouksessa jätettiin yksi valtuustoaloite. Valtuutettu Lehto jätti perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien aloitteen koulujen seksuaalikasvatuksen  ja -valistuksen toteuttamisesta ammattiopettajien avulla.

Kokoukseen osallistui 33 kaupunginvaltuutettua ja kaksi varavaltuutettua. Kokouksen kesto oli 49 minuuttia.