Kiertotaloushankkeen blogijulkaisut
Paimion vetämän kiertotalousteemaverkostohankkeen puitteissa julkaistaan blogia, jonka materiaalit kootaan tälle sivulle.

Kuvaaja Tuomas Lieskivi/Kuke
Tältä sivuilta voit lukea Paimion kaupungin vetämän kiertotalousteemaverkostohankkeen blogikirjoituksia. Blogistina toimii Johanna Liipola, joka on koordinaattorina Seitsemän seutukaupungin kiertotalousteemaverkosto -hankkeessa, jonka tarkoituksena on lisätä alueellista ymmärrystä kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksista. Blogeja julkaistaan vuoden 2023 aikana noin kerran kuukaudessa hankkeen päättymiseen eli lokakuuhun 2023 asti.
Kunkin väliotsikon alta löydät blogin johdantotekstin, jonka jälkeen on linkki koko blogitekstiin. Tuorein blogi on ylimpänä.
Ensimmäinen Paimion muotiviikko herätti keskustelua kiertotaloudesta (julkaistu 26.9.2023)
Paimion muotiviikko järjestettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna, 25.-27.8.2023. Tapahtuma tarjosi puitteet muodin, kiertotalouden ja tekstiilialan ammattilaisten verkostoitumiselle sekä keskustelulle alan tulevaisuudesta kohti kiertotalouden toimintamalleja.
Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Suuret suunnitelmat kirkastuivat eri puolille kaupunkia levittäytyväksi sateenvarjoksi, joka kokosi erilaiset kiertotalousmuotia käsittelevät tapahtumakokonaisuudet yhteen.
Paimiosali täyttyi asiantuntijapuheenvuoroista ja muotinäytöksistä. Erilaisissa työpajoissa ja ompelujameissa päästiin kokeilemaan omia taitoja vaatteiden korjaamisessa ja tuunaamisessa. Showroomissa ja Kestävän muodin myyjäisissä tutustuttiin kiinnostaviin kiertotalouden ja muodin risteyskohdan tekijöihin, uusiin materiaaleihin ja tuotteisiin.
Kaiken kaikkiaan tapahtumassa kävi yli 700 ihmistä ja striimiä perjantain täyteen varatusta seminaarista on seurattu jo yli 600 kertaa. Tallennetta pääsee katsomaan vielä vuoden loppuun saakka täällä: Paimio-TV – Paimio

Materiaalin täyteisessä maailmassa jokaisen valinnoilla on merkitystä (julkaistu 19.5.2023)
Kiertotalousajattelu leviää jo hienosti alalta toiselle luonnon hyötyessä jokaisesta aikaansaadusta teosta. Kiertotaloudessa käytöstä poistunut tai sivuvirtana muodostunut hukkamateriaali saadaan uudelleen käyttöön joko samassa tai jossain ihan muussa muodossa. On todella tärkeää, että esimerkiksi rikkimenneet tai muuten käytöstä poistuneet sähkölaitteet toimitetaan niille kuuluviin osoitteisiin. Kokonaisuuden kannalta tärkeitä ovat myös teot, joissa saadaan jo alkujaan vähennettyä muodostuvaa materiaalia ja hiilijalanjälkeä.

Kestävä kuluttaminen on avainasemassa (julkaistu 18.4.2023)
Tavaroiden kierrättämisestä ja jätteiden lajittelusta kierrätykseen on tullut meille suomalaisille hienosti jo osa jokapäiväistä elämää. Enenevissä määrin nyt puhutaan kierrättämisen ja kiertotalouden rinnalla myös vastuullisesta kuluttamisesta ja ostoskäyttäytymisestä. Sen lisäksi, että osaamme lajitella rikki menneet kapineet vaatteista elektroniikkaan oikeisiin jakeisiin ja toimittaa ne kierrätykseen, voisimme paljon enemmän pohtia hankintoja tehdessämme vastuullisia valintoja. Saada siis aikaan mahdollisimman vähän kiertoon laitettavaa.

Kiertotaloudessa syntyy uusia tuotteita ja materiaali kiertää käyttöön yhä uudelleen (julkaistu 5.4.2023)
Kiertotalous monipuolisine näkökulmineen yhdistää paimiolaisia yrityksiä. Yhteistyöstä syntyy yrityksille hyötyä, vastuullisuutta ja jopa uusia tuotteita.
Kun talvisena aamuna Vuonuen yrittäjä Piia Aaltonen ja Rester Oy:n asiakkuus- ja myyntipäällikkö Nina Pennanen ja tuotekehityspäällikkö Kirsi Jaakkola kohtaavat haastattelun merkeissä, ei kenellekään ole epäselvää, miten tärkeää ja valtavia mahdollisuuksia luovaa tekstiilien kierrättäminen maailmalle on.
Tapaamme Vuonuen puodissa, joka on kuin neulomista harrastavan taivas. Puoti sijaitsee Paimiossa, Aaltosen kotipihassa, josta löytyy myös noin kymmenen kainuunharmaan lampaan lampola ja pieni kanala. Niistä Vuonuen tarina onkin osittain lähtenyt liikkeelle.

Kestävän kehityksen muotitapahtuma tihkuu tyyliä, tutkimusta ja liiketoimintamahdollisuuksia (julkaistu 13.3.2023)
Elokuussa vastuullinen muoti nousee paraatipaikalle Paimiossa, kun Paimion muotiviikko järjestetään ensimmäistä kertaa. Ainutlaatuinen muotitapahtuma kokoaa yhteen alan yrittäjiä, näytteilleasettajia ja työpajoja. Järjestäjät näkevät, että tapahtuma on paljon muutakin kuin vain muotitapahtuma

KUVA: Eija Erlamo
Kaukolämmön sivuvirrat vahvistavat kiertotaloutta (julkaistu 14.2.2023)
Paimiossa kaukolämpö on suosittu lämmitysmuoto. Sen kohteena ovat niin julkiset tilat, kerrostalo- ja rivitaloasunnot kuin omakotitalotkin. Kaukolämpö avaa merkittäviä kiertotalouden sivuvirtoja, joita sekä lämmön tuottajat että kuluttajatkin voivat hyödyntää.

Kiertotalouden liiketoimintamahdollisuudet tutuksi Paimion esimerkillä (julkaistu 6.2.2023)
Paimiossa kannustetaan kiertotalouteen. Alueelta löytyy poistotekstiilien mekaaninen kiertolaitos, ja paikalliset yritykset ovat tunnettuja vihreän siirtymän edistämisestä. Tätä tahtotilaa vahvistetaan Seitsemän seutukaupungin kiertotalousteemaverkosto -hankkeessa, jossa tunnistetaan kiertotalouden ekosysteemejä ja kestävän kehityksen arvoketjuja.