Häiriötiedotteet
29.06.2026 klo 11.24
Löytyi 2756 tulosta haulle “ ”
Tanssin iloa ja ikivireitä säveliä!
Turun ja Kaarinan kaupungit ovat lahjoittaneet 700-vuotiaalle Paimiolle puuntaimet: Turku kirsikkapuun ja Kaarina hieskoivun. Nyt molemmat taimet on myös...
Katko vaikuttaa Valkojantien alun, Vistantie 41-45 ja Opintotien alueella.
Tervetuloa kehitysvammaisille suunnattuun discoon
Tapahtumassa voi kokeilla kyykkää ja poniratsastusta, sekä pelata Karjala-aiheisia lautapelejä.
Mäkihypyn ja yhdistetyn junioriurheilijat saapuvat eri puolilta Suomea Paimioon lauantaina 11.10. Mäkihypyn kilpailupaikkana toimii Varasvuoren mäkikeskus. ...
Kolmatta kertaa Paimion parantolassa järjestettävän konferenssin teemana on tänä vuonna Tulevaisuuden Heijastumat (Echoes of the Future).
Tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan.
Välitien vesihuollon saneeraustyön vuoksi Välitiellä ja Mäkiläntiellä on väliaikaisia liikennesulkuja. Tämän uutisen kuvan mukainen suunnitelma on...
Nyt ovat viimeiset hetket käydä korjaamassa sato talteen.
Paimion ympäristöpalkinto 2025:n kuusihenkinen palkintolautakunta on päättänyt yleisöäänestykseen päässeet ehdokkaat. Yleisöllä on nyt mahdollisuus...
Kylähullut kauppiaat ry. järjestää Sadonkorjuutorin lauantaina 4.10.2025 klo 11-14 Meijeritien parkkialueilla ( Op & Kunnallislehti), Vistantie 19, Paimio.
Paimion lukiolle myönnettiin kesällä 2025 yhteensä 250 000 euron tuki kaksivuotiselle The Word for World is Forest -hankkeelle. Tällä hakukierroksella...
Kaupunki kilpailuttaa Alvar Aallon tien läheisyydessä olevat 9 peltoa.
Ikäihmisten leikkimieliset olympialaiset Keskiviikkona 15.10.2025 klo 13.00-15.00Sisäliikuntahallissa
Kolmen hiihtokilpailun sarja Paipissa loka-marraskuussa. Sarjoja alle 8-vuotiaista aikuisiin.
Syyskuun 19. päivä Kunnallislehden välissä julkaistu Paimion kaupunki tiedottaa -liite on nyt luettavissa myös verkkosivuilla. Liitteen pääjuttuna oli...