| PYÖLNIITUN MUISTIINMERKITSEMÄÄ |
|
Calculator 18/11 1968 Aikoinaan ostin taskulaskukoneen helpoittamaan laskutöitä. Aika voittakin se kului sellaiseksi, ettei tuloksiin voinut luottaa. Nyt ostin uuden Magic Brain Calculator taskulaskukoneen. Liikkeessä jo huomasin sen liian kapeaksi minulle, mutta kun leveämpiä ei löytynyt, ja hinta oli vähäinen niin ostin sen. Kotona trkattuani konetta näin siinä sangen pahoja vikoja. Laskuja suorittaissa eivät aivot saa vähääkään levätä niinkuin siinä aikaisemmassa koneessa. Sekä ylöspäin että alaspäin voi suorittaa kaksi erillaista vetoa, joista tinen on oikein ja toinen laskee väärin. Jos tarakkaavaisuus vähänkin herpaantuu, niin laskee väärin. Aikaisemmassa koneessa ei voinut vetää väärin mikäli kynä oli oikean numeron kohdalla. Sellaista laskukonetta tuskin voidaan valmistaa, että väärin laskemista ei tapahtuisi, mutta tässä koneessa vääriin laskeminen on neljä kertaa "helpompi" kuin aikaisemmassa taskulaskukoneessani. |
|
Imönöp väapo 4/12 1969 Kultainen ikä Eilen oli koossa kultaisen iän kerho. Sellaiseeen en ole erikoisen kiinnostunut, mutta kun sain ilmaisen autokyydin niin menin nähdäkseni millaista siellä oli. Olihan se mukavaa viihdeohjelmaa, vaikkakin minulle henkisesti melkoisen vierasta. Sellaisesta en osaa odottaa mitään myönteistä. Ursan kokouksista olen odottanut myönteistä, vaikkakin yleensä pettynyt. Tästä kerhosta en osaa odottaakaan mitään myönteistä Jos kuitenkin saan ilmaisen kyydin ja kehoituksen saapua tilaisuuteen, niin taidan toistekin mennä, sillä mitään kielteistäkään siellä ei ollut. Nyt kun lepotauot alkavat olla huödyllisiäkin. |
|
Imönöp väapo 19/2 1970 Tuhlaajapoika Tässä on joskus tullut ajatelleeksi, että mahtaneeko joku rappioalkoholisti joskus katuen ajatella, että tämä elämä ei nyt ole tullut vietetyksi parhaalla mahdollisella tavalla. No sattuneehan sitä sellaistakin. Mutta yleisempää taitaa olla Eino Leinon toteamus: Olen pyrkinyt, tahtonut taistellut, mutta kuin syyllistä mua tunto lyö. Työn tulos tuntoni soimaa. Paljon helpommin elämänsä läpäisee, jos jättää kaikki "harrastukset". Jos on rappioelämälläkin varjopuolensa. Raamatussa on kertomus tuhlaajapojasta. Kun vanhempi veli tuli pellolta kuuli hän juhlahumua. Tietysti hän heti arvasi, ettei siellä hänen töitään juhlittu. Olisihan isä voinut tulla pellolle ja sanoa: "On sitä työtä tullut tehdyksi tämän päivän osalle. Tule nyt kotiin juhlitaan siellä vähän". Tietysti se jo vähän harmitti, että täällä vaan juhlitaan hänen työnsä tuloksilla, eikä kutsuta kotiin sitä kuka juhlat tosiasiallisesti kustantaa. |
|
Imönöp väapo 16/7 1970 Liikaa ja liian vähän Onhan tässä tullut luettua puolisen tusinaa "Suuret venäläiset kertojat" niteitä. Kaikissa niissä ihaillaan toimetonta laiskurin elämää. Ja harvoja poikkeuksia lukuunottamatta se vastaa todellisuutta. Mahdollisimman lyhyt työpäivä ja korkea palkka on yleisesti hyväksytty tavoite. Ollaan valmiit pitkäaikaisiin lakkoihin koska lakoissa ei tarvitse tehdä työtä, ja näin päästään mukavasti lähemmäksi tavoitetta tarvitsematta kuulla syytettä laiskuudesta ja työn pakoilemisesta.Mutta on sitä päinvastaistakin tavoitetta, ja siinäkin mennään toisinaan liiallisuuteen. Valkoiset valloittajat pakoittivan intiaanit niin raskaaseen työhön, että ne menehtyivät jo kolmessa vuodessa. Nykyeuroopassa vain popikkeustapaksessa joku joutuu liikarasitukseen ruumiillisesta työstä. Liian "helppo" elämä vie useimmat ennenaikaiseen hautaan. Henkisen työn alalla vielä tavataan liikarasitusta. Joku insinööri joutuu aivohalvakuseen liiallisesta rasituksesta. Yrittävät tehdä työtä yli voimiensa. Useinkaan ei työ ole liiallista mutta ravinto on epäterveellistä ja muu elämäntapa samoin. Jos on päämääränä tehdä työtä mahdolisimman paljon niin pitäisi paremmin huolehtia työkyvystään. Useimmat korkeakouluja käyneetkin sentään tekevät työtä vähemmän ja varsinkin kun ei työkyvystä välitetä. Käytetään tupakkaa ja alkoholia vaikka tiedetään, että tällaiset aineet vähentävät työkykyä. Työtä saatetaan tehdä enemmän kuin kulloinenkin työkunto kestää, mutta vika ei ole liiassa työsä vaan huonossa työkyvyn hoidossa. Enemmistö ei sentään haluakaan työtä mahdollisimman paljon vaan mahdollisimman vähän. Niinkuin nyt lukemieni kirjojen henkilöt. Liiallisuus on aina pahaksi menköön se kumpaan suuntaan tahansa. |
![]() |
![]() |