| AUGUST PYÖLNIITTU KEKSIJÄNÄ | ||
|
Neonturpiinikeksintö oli Akun haave vuosikymmeniä, mutta hän oli teoreetikko, joka ei tehnyt prototyyppejä, eikä hän saanut kojeelleen patenttia eikä muutenkaan mieleistään vastakaikua alan tutkijoilta. Valitettavasti patentin hakua koskevat asiakirjat Patentti- ja rekisterihallituksessa ovat ikänsä puolesta jo tuhottuja eikä vastapuolen kommenteista ole näin ollen tietoja. |
||
|
Pyölniitun mukaan neonturpiini olisi toiminut ottamalla ulkoilmasta energiaa välittäjäaine argonin avulla. Argonia olisi kierrätetty renkaassa ja joka kierroksella se olisi luovuttanut liike-energiansa turpiiniin. Samalla kaasusta poistuu energiaa liike-energian verran. Täydennysenergia oli tarkoitus ilmeisesti ottaa ulkoilmasta. Ongelmana keksinnössä on molekyylien liike, jota ei voida saada yhdensuuntaiseksi, vaan kaasumolekyylit liikkuvat sattumanvaraisesti. Lisäksi Pyölniittu uskoi, että kaasumolekyylien törmäys turpiiniin on täysin kimmoton, jolloin ne olisivat luovuttaneet koko kineettisen energiansa turpiinille. Neonturpiinikeksinnöstä Pyölniittu kirjoitti tuhansia liuskoja tutkimusta ja laskelmia ja lisäksi satoja sivuja päiväkirjaansa. Ongelmallista niiden lukijalle on, ettei selkeää yhteenvetoa ja toimintaperiaatetta löydy ja keksintöön tutustuminen on vaikeaa. keksintö on olemassa vain teoriassa, prototyyppiä suunniteltiin, mutta ei toteutettu. |
||
![]() |